Yleensäottaen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen journalistinen arvo on miltei miinusmerkkinen, lehden tasapainoillessa muka-nuorekkaan gonzoilun ja muka-trenditietoisen tapahtumaraportoinnin välillä. Mutta tänään sekaan oli mahtunut asiaakin, juttu kodittomuuteen jämähtäneistä ihmisistä.
Kohti lamaa junan lailla kulkevan valtakunnan, jossa tehtaita lopetetaan ja ihmisiä laitetaan pihalle, jossa verokevennykset menevät parempituloisten taskuihin kattaen köyhimmillä nippa nappa inflaation tuomat korotukset elinkustannuksiin, jossa porvarihallitus isolla kädellä yksityistää ja pääministeri mahtikäskyllään ohjaa kansaa samaistumaan niihin, joilla menee "ihan hyvin", elää aikuisten oikeasti monia ihmisiä, jotka ovat pudonneet kelkasta ja jääneet hankeen.
Näille ihmisille keskustelu hajasijoitetuista viherlähiöistä ideaparkkeihin sukkuloivista nuorista urbaaneista ihmisistä on yhtä turhanpäiväistä kuin opetusministerin viikonmittainen kokeilu opintotuella selviämisestä. Triviaali ajatusleikki, joka ei omaa todellisuutta muuta yhtään mihinkään suuntaan.
Nuorin hesarin jutussa olevista pitkäaikaisista kodittomista on 26-vuotias. Nuorempiakin varmasti on.
Omaan keskiluokkaiseen aamiaispöytääni - katto pään päällä ja ruokaa pöydässä - artikkeli toimi ihan hyvänä muistutuksena siitä, miten tärkeää pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on, miten tärkeää on muistaa - ja nähdä ihmisinä - nimenomaan ne, joilla ei mene hyvin.
---
Yllättävää kyllä, kaksi neljästä artikkelin ihmisestä viittasi uskoon. "Oopiumia kansalle", jyrisee Marx. Ei ehkä niinkään. Vaan ehkä ilmaus siitä, että Jeesuksen esimerkkiä vielä seurataan Pelastusarmeijassa, Hurstin poruikoissa ja kirkon diakoniatyössä. Vielä löytyy niitä, joita oma hyvinvointi ei estä näkemästä, niitä, jotka näkevät vaivaa niiden eteen joilla ei ole mitään.
Jumala on aidoimmin läsnä kurjuudessa ja kärsimyksessä. Vaikka elämä lyö molemmille poskille ja kaksin käsin, usko säilyy. Ei taivaspaikan takia, niinkuin Marx ehkä kuvitteli, sillä maailman pahuus estää taatusti näkemästä kovin kauas nykyhetkeä pidemmäksi. Usko säilyy, ei vapauttajana kärsimyksestä vaan siitä huolimatta. Säilyy, koska kaikkialla läsnäoleva Jumala kanssaelää kaikki kärsimykset. Mikään ei vie sitä pois.
(Matt.25:34-40)
Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
Kohti lamaa junan lailla kulkevan valtakunnan, jossa tehtaita lopetetaan ja ihmisiä laitetaan pihalle, jossa verokevennykset menevät parempituloisten taskuihin kattaen köyhimmillä nippa nappa inflaation tuomat korotukset elinkustannuksiin, jossa porvarihallitus isolla kädellä yksityistää ja pääministeri mahtikäskyllään ohjaa kansaa samaistumaan niihin, joilla menee "ihan hyvin", elää aikuisten oikeasti monia ihmisiä, jotka ovat pudonneet kelkasta ja jääneet hankeen.
Näille ihmisille keskustelu hajasijoitetuista viherlähiöistä ideaparkkeihin sukkuloivista nuorista urbaaneista ihmisistä on yhtä turhanpäiväistä kuin opetusministerin viikonmittainen kokeilu opintotuella selviämisestä. Triviaali ajatusleikki, joka ei omaa todellisuutta muuta yhtään mihinkään suuntaan.
Nuorin hesarin jutussa olevista pitkäaikaisista kodittomista on 26-vuotias. Nuorempiakin varmasti on.
Omaan keskiluokkaiseen aamiaispöytääni - katto pään päällä ja ruokaa pöydässä - artikkeli toimi ihan hyvänä muistutuksena siitä, miten tärkeää pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on, miten tärkeää on muistaa - ja nähdä ihmisinä - nimenomaan ne, joilla ei mene hyvin.
---
Yllättävää kyllä, kaksi neljästä artikkelin ihmisestä viittasi uskoon. "Oopiumia kansalle", jyrisee Marx. Ei ehkä niinkään. Vaan ehkä ilmaus siitä, että Jeesuksen esimerkkiä vielä seurataan Pelastusarmeijassa, Hurstin poruikoissa ja kirkon diakoniatyössä. Vielä löytyy niitä, joita oma hyvinvointi ei estä näkemästä, niitä, jotka näkevät vaivaa niiden eteen joilla ei ole mitään.
Jumala on aidoimmin läsnä kurjuudessa ja kärsimyksessä. Vaikka elämä lyö molemmille poskille ja kaksin käsin, usko säilyy. Ei taivaspaikan takia, niinkuin Marx ehkä kuvitteli, sillä maailman pahuus estää taatusti näkemästä kovin kauas nykyhetkeä pidemmäksi. Usko säilyy, ei vapauttajana kärsimyksestä vaan siitä huolimatta. Säilyy, koska kaikkialla läsnäoleva Jumala kanssaelää kaikki kärsimykset. Mikään ei vie sitä pois.
(Matt.25:34-40)
Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
"Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
Kommentit