Siirry pääsisältöön

Hiljaisuuteen

Ollessani taas kerran koulukäynnillä minulta kysyttiin, josko opiskelijoilta olisi kuulunut tarvetta hiljaiselle huoneelle oppilaitoksen tiloissa. Hämmennyin. Ei, en ollut kuullut kenenkään asiaa aiemmin esille ottaneen. Ja tarkemmin ajatellen en itsekään ollut pysähtynyt koskaan pohtimaan tuota mahdollisuutta, siitäkään huolimatta, että tiesin hiljaisia huoneita olevan niin sairaaloissa kuin lentokentilläkin, messutapahtumissa ja urheilukilpailuissa. Siitäkään huolimatta, että olin itse ollut sellaisia organisoimassa useammallekin tapahtumalle.

Ja kuitenkin, eikö hiljentymistila sopisi oppilaitosympäristöön siinä missä minne tahansa muuallekin modernin yhteiskunnan kiireen ja hälinän keskelle?

Hiljainen huonehan on tila, jota voi käyttää halutessaan hartauteen tai jonkin uskontoperinteen mukaiseen rukouselämään. Mutta se on myös tila, joka ei ole sidoksissa tiettyyn tunnustukseen tai tiettyyn hengelliseen suuntaukseen. Se on paikka, jonne voi tulla hetkeksi pysähtymään omiin ajatuksiin, ilman sivukorvalla kuultua kännykkäkeskustelua tai hälymatoksi muuttuvaa puheensorinaa. Ilman tarvetta itse sanoa yhtään mitään. Eikö sellaiselle oikeasti voisi olla paikkansa?

Työtehtävät seuraavat toisiaan, tunnilta seuraavalle pitää ehtiä. Ruoka tulee ahmia kelloa tuijottaen, kiireen piiskatessa koko ajan selkää. Vapaalle vaihdettuakin täytyy ennättää, harrastuksesta toiseen ja kotiin katsomaan tiettyä ohjelmaa. Miksi? Minne meillä on kiire?

Aikanaan, kun Turun Tuomiokirkko sai kellonsa, riitti yksi viisari osoittamaan kuluvaa tuntia ja kellonlyönnit kertomaan varttien kuluvan. Nyky-yhteiskunnassa ei meinaa minuuttikaan riittää, kännykkä soi missä tahansa ja sähköpostia luetaan reaaliajassa.

"i'm always wanting more
anything i haven't got
everything
i want it all
i just can't stop
planning all my days away
but never finding ways to stay
or ever feel enough today
tomorrow must be more
drink more dreams more bed more drugs
more lust more lies more head more love
more fear more fun more pain more flesh
more stars more smiles more fame more sex
but however hard i want
i know deep down inside
i'll never really get more hope

or any more time"

(the Cure - Want)


Eikö joskus voisi vain pysähtyä. Sulkea kännykän, sulkea pois taustamelun ja visuaalisten ärsykkeiden tulvan, ja vain olla, hetken.

Eikä se edes vaadi aina erillista tilaa, vaan sen tilan voi luoda minne tahansa missä on. Klassic FM:n slogania lainaten:"Tämä hetki on sinun."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?