Ollessani taas kerran koulukäynnillä minulta kysyttiin, josko opiskelijoilta olisi kuulunut tarvetta hiljaiselle huoneelle oppilaitoksen tiloissa. Hämmennyin. Ei, en ollut kuullut kenenkään asiaa aiemmin esille ottaneen. Ja tarkemmin ajatellen en itsekään ollut pysähtynyt koskaan pohtimaan tuota mahdollisuutta, siitäkään huolimatta, että tiesin hiljaisia huoneita olevan niin sairaaloissa kuin lentokentilläkin, messutapahtumissa ja urheilukilpailuissa. Siitäkään huolimatta, että olin itse ollut sellaisia organisoimassa useammallekin tapahtumalle.
Ja kuitenkin, eikö hiljentymistila sopisi oppilaitosympäristöön siinä missä minne tahansa muuallekin modernin yhteiskunnan kiireen ja hälinän keskelle?
Hiljainen huonehan on tila, jota voi käyttää halutessaan hartauteen tai jonkin uskontoperinteen mukaiseen rukouselämään. Mutta se on myös tila, joka ei ole sidoksissa tiettyyn tunnustukseen tai tiettyyn hengelliseen suuntaukseen. Se on paikka, jonne voi tulla hetkeksi pysähtymään omiin ajatuksiin, ilman sivukorvalla kuultua kännykkäkeskustelua tai hälymatoksi muuttuvaa puheensorinaa. Ilman tarvetta itse sanoa yhtään mitään. Eikö sellaiselle oikeasti voisi olla paikkansa?
Työtehtävät seuraavat toisiaan, tunnilta seuraavalle pitää ehtiä. Ruoka tulee ahmia kelloa tuijottaen, kiireen piiskatessa koko ajan selkää. Vapaalle vaihdettuakin täytyy ennättää, harrastuksesta toiseen ja kotiin katsomaan tiettyä ohjelmaa. Miksi? Minne meillä on kiire?
Aikanaan, kun Turun Tuomiokirkko sai kellonsa, riitti yksi viisari osoittamaan kuluvaa tuntia ja kellonlyönnit kertomaan varttien kuluvan. Nyky-yhteiskunnassa ei meinaa minuuttikaan riittää, kännykkä soi missä tahansa ja sähköpostia luetaan reaaliajassa.
"i'm always wanting more
anything i haven't got
everything
i want it all
i just can't stop
planning all my days away
but never finding ways to stay
or ever feel enough today
tomorrow must be more
drink more dreams more bed more drugs
more lust more lies more head more love
more fear more fun more pain more flesh
more stars more smiles more fame more sex
but however hard i want
i know deep down inside
i'll never really get more hope
or any more time"
(the Cure - Want)
Eikö joskus voisi vain pysähtyä. Sulkea kännykän, sulkea pois taustamelun ja visuaalisten ärsykkeiden tulvan, ja vain olla, hetken.
Eikä se edes vaadi aina erillista tilaa, vaan sen tilan voi luoda minne tahansa missä on. Klassic FM:n slogania lainaten:"Tämä hetki on sinun."
Ja kuitenkin, eikö hiljentymistila sopisi oppilaitosympäristöön siinä missä minne tahansa muuallekin modernin yhteiskunnan kiireen ja hälinän keskelle?
Hiljainen huonehan on tila, jota voi käyttää halutessaan hartauteen tai jonkin uskontoperinteen mukaiseen rukouselämään. Mutta se on myös tila, joka ei ole sidoksissa tiettyyn tunnustukseen tai tiettyyn hengelliseen suuntaukseen. Se on paikka, jonne voi tulla hetkeksi pysähtymään omiin ajatuksiin, ilman sivukorvalla kuultua kännykkäkeskustelua tai hälymatoksi muuttuvaa puheensorinaa. Ilman tarvetta itse sanoa yhtään mitään. Eikö sellaiselle oikeasti voisi olla paikkansa?
Työtehtävät seuraavat toisiaan, tunnilta seuraavalle pitää ehtiä. Ruoka tulee ahmia kelloa tuijottaen, kiireen piiskatessa koko ajan selkää. Vapaalle vaihdettuakin täytyy ennättää, harrastuksesta toiseen ja kotiin katsomaan tiettyä ohjelmaa. Miksi? Minne meillä on kiire?
Aikanaan, kun Turun Tuomiokirkko sai kellonsa, riitti yksi viisari osoittamaan kuluvaa tuntia ja kellonlyönnit kertomaan varttien kuluvan. Nyky-yhteiskunnassa ei meinaa minuuttikaan riittää, kännykkä soi missä tahansa ja sähköpostia luetaan reaaliajassa.
"i'm always wanting more
anything i haven't got
everything
i want it all
i just can't stop
planning all my days away
but never finding ways to stay
or ever feel enough today
tomorrow must be more
drink more dreams more bed more drugs
more lust more lies more head more love
more fear more fun more pain more flesh
more stars more smiles more fame more sex
but however hard i want
i know deep down inside
i'll never really get more hope
or any more time"
(the Cure - Want)
Eikö joskus voisi vain pysähtyä. Sulkea kännykän, sulkea pois taustamelun ja visuaalisten ärsykkeiden tulvan, ja vain olla, hetken.
Eikä se edes vaadi aina erillista tilaa, vaan sen tilan voi luoda minne tahansa missä on. Klassic FM:n slogania lainaten:"Tämä hetki on sinun."