Siirry pääsisältöön

let love rule

Kesäloman aikana otsikoihin nousi erään pastorin suorittama samaa sukupuolta olevan pariskunnan siunaaminen. Ja taas kerran, asiaa televisiossa puitaessa, tapahtunutta kommentoimaan pääsivät niin konservatiiviänkyrä kollega pohjoisesta kuin "eheyttämistä" markkinoiva uskonsisar Aslan-järjestöstä. (Ei, en usko, että järjestöllä on C.S. Lewisin perikunnan lupa nimen käyttöön.)

Näitä ilmeisesti kuitenkin samaa uskontoa kanssani edustavia ihmisiä kuunnellessa ei voi olla ihmettelemättä, miten erilaisia tulkintoja me saman Mestarin sanoista johdamme. Itse uskon seuraavani Herraa, joka meni ihmisten keskelle ja kohtasi kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin nämä ovat. Hänen mukaansa perinne oli ihmistä varten, ei ihminen perinnettä varten. Jumalan rakkaus ja läsnäolo kuului kaikille, syntyperästä, ammatista, sukupuolesta - tai sukupuolisesta suuntautumisesta - riippumatta.

"Mutta meillähän on Raamattu, sehän on asiassa yksiselitteinen", kuuluu konservatiivien kulunein vasta-argumentti tähän. Ei niinkään, vaan sekin on tulkintaa. Tutkija Vesa Hirvonen on monen muun teologian asiantuntijan ohessa korostanut sitä, että "Raamatun kirjoittajat eivät tunteneet moderneja oletuksia pysyvästä seksuaalisesta identiteetistä ja tasaveroisista ja uskollisista samaa sukupuolta olevien välisistä parisuhteista. Näin ollen he eivät voineet ottaa kantaa homoseksuaalisuuteen siinä mielessä kuin se nykyään ymmärretään. Tästä syystä Raamatun pohjalta tehtävä eettinen arvio homoseksuaalisista parisuhteista on mielestäni tehtävä Raamatun muuttumattomien yleisperiaatteiden, ei ns. homokohtien, valossa. Yleiset raamatulliset periaatteet toisen ihmisen kunnioituksesta, hänen asemaansa asettumisesta, vastuullisuudesta ja jopa uhrautuvasta rakkaudesta koskevat samaa sukupuolta olevien suhteita siinä missä heterosuhteitakin."

Kommentit

Archipictor sanoi…
Ehkä sinne Raamattuun on jäänyt vielä joitakin osioita luonnosasteelle:
http://www.somethingawful.com/d/news/bible-first-draft.php
Jos nyt livahdetaan asiasta uskonnollisen huumorin puolelle, niin parodiaversioita hauskempia ovat nämä oikeat raamattupainokset, joihin on livahtanut surkuhupaisia painovirheitä
(kuten esimerkiksi "the Wicked Bible", King James, 1631, jossa käskystä "älä tee huorin" unohtui tuo tärkeä kieltosana pois...). :)

http://www.biblecollectors.org/curiosities.htm

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...