Siirry pääsisältöön

motorcycle emptiness

Syksy on taas täällä - sitähän oppilaitosväen palaaminen sorvin ääreen (ammattioppilaitospapille sopiva kielikuva) tarkoittaa. Lomien jälkeen arkeen tarttuminen on itsekullekin meille haasteellista. Lomarutiinit sopivat kovin huonosti säännölliseen viikkorytmiin, ja niin nukkumaamenoajat kuin harrasteet pitää sovittaa ulkoakäsin määräytyvään aikatauluun. Aivan oma lukunsa ovat työtehtävien käynnistely, ja innon ja ilon löytäminen niissä uudelleen.

Klipiti-klop, tätä aasinsiltaa pitkin palaan kesämuistoihin.

Kesäloma meni, alkuviikon purkautuvan stressin ja huonon tuulen jälkeen, mukavasti mm. merenrannalla kirjojen kanssa. Ei siis uimarannalla, vaan kalliolla merta ja tuulta kuunnellen ja kirjaa kaikessa rauhassa silmäillen. Ja eräs noista kesän aikana lukuaikaa saaneista opuksista oli Robert M. Pirsigin "Zen and the Art of Motorcycle Maintenance" -kirja. Tuossa kirjassa pohditaan lopulta hyvin vähän zen-buddhalaisuutta tai moottoripyörän huoltoa. Enemmänkin siinä etsitään oikeaa tapaa tarkastella maailmaa.

Pirsig kertoo teettäneensä kirjallisuuden opiskelijalla harjoituksen, jossa piti kuvailla jotain tuttua asiaa tai paikkaa tavalla, jossa vältettäisiin kulunutta tapaa. Ei mikään helppo tehtävä. Sillä aivan tiedostamattamme me helposti näemme tutut asiat aina samalta kantilta tai sanoitamme omia lempiteemojamme vanhaa levyä pyörittäen. Mutta jos näkee sen vaivan, että tietoisesti tarttuu johonkin uuteen yksityiskohtaan, tai kuvaa tutun asian totutusta poiketen, voi löytämisen ilo avata aivan uusia ulottuvuuksia tuttuunkin asiaan, esim. oman työn arkirutiineihin. Tai uskoon.

Kesän konferenssissa oli hartaus, jossa meidän osallistujien tuli hiljentyä luonnon ääressä. Etsiä katsella jotain pientä ja syventyä siihen. Minä hakeuduin puun luo, katselin lehtiä ja kerkkiä, ja aivan sattumalta huomasin lehden alapinnalla sirkan. Sirkka katseli minua, kiipesi lehden toiselle puolelle, kallisti päätään ja heilutti sarviaan.

Vanhempieni luona piirongin päällä on sarja valokuvia. Vanhempieni hääkuva. Sen edessä veljeni hääkuva ja hääkuvan edessä veljen lasten kuvat. Vanhempieni kuvan edessä, veljeni vieressä on oma hääkuvani, ja siitä viistoon eteenpäin kuva siskostani. Piirongin yläpuolella on sarja ikoneita lampukkoineen.

Pysähtyminen noihin kahteen tilanteeseen kertoi minulle enemmän Jumalasta ja uskosta kuin yksikään tämän kesän aikana kuulemani saarna. Ja ne tekivät sen ilman sanoja.

Siksi levyjen pyörittämisestä luopuminen arjessa, töissä, hartauselämässä voisi olla vaivan arvoista ja tavoiteltavaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?