Siirry pääsisältöön

Kolme hämähäkkiä

Olin vuosia sitten viikon luostarissa, kansainvälisessä oppilaitostyöntekijöiden konferenssissa.

Eräänä iltana käytävällä vastaan tuli iäkkäämpi australialainen nunna Sisters of Mercy -sääntökunnasta. (Kyllä, tiedän että sen niminen bändi on olemassa. Niin tiesi hänkin.) "Huoneessani on hämähäkki, mitä teen?" Hän kysyi. Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut hämähäkeistä enkä juuri pelkää niitä. Otin juomalasin ja postikortin, pyydystin hämähäkin ja vein sen ulos.

Miksi kerron tämän?

Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut hämähäkeistä enkä juuri pelkää niitä. Ja olen kotoisin maasta jossa (paria poikkeusta lukuunottamatta) hämähäkin purema ei edes pääse ihmisen ihosta läpi. Kipeimmilläänkin kotimaisten lajiemme purema vastaa muutamaa mehiläisen pistoa.

Australiassa tilanne on toisin. Siellä myrkyllisiä - jopa hengenvaarallisia - hämähäkkilajeja on useampia.

Kumpikaan meistä ei tiennyt, mikä tilanne Etelä-Saksassa on. Kumpikin suhtautui tilanteeseen ja hämähäkkiin omista ennakkokäsityksistään käsin.

Se, miten ajattelemme asian olevan vaikuttaa siihen, miten uudetkin tilanteet näemme. On hyvä olla tietoinen omista tarkastelutavoistaan ja tiedostaa se, ettei maailma silti ole aina sellainen kuin oletamme.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.