Luin jonkin aikaa sitten jesuiitta-veljeskuntaan kuuluvan David J. M. Herrin hartauskirjoituksen, joka jäin mieleeni. Siinä hän kommentoi Kristuksen esittämää rikkaviljavertausta (Matteus 13:36-43).
Ja se, mikä hänen kommentissaan jäi mieleeni on se, että maailmassa on samanaikaisesti hyvää ja pahaa, koko ajan. Jos haluamme rakastaa asioita, toisia ihmisiä tai itseämme, meidän on tunnistettava ja tunnustettavat tämä tosiasia.
Nimittäin jos kiinnitämme huomiomme vain näkemäämme pahaan, me syyllistämme ihmisiä ja hylkämme asioita tai vaivumme epätoivoon niiden edessä. Jos kiinnitämme huomiomme vain hyvään, me ihannoimme jotain ja vähättelemme muuta. Joudumme turhien haavekuvien vietäviksi.
Herr sanoo, että kumpikin vaihtoehto on huokutteleva. Kumpikin on helppoa ja halpaa. Oikeaa rakkautta on kuitenkin rohkeus nähdä kumpikin samanaikaisesti. Nähdä hyvä ja epätäydellinen niin itsessämme kuin toisissa.
Sen mitä tuosta rohkeudesta seuraa, hän jättää lukijan pohdittavaksi.
Itse ajattelen, että rohkeus nähdä omat puutteet mahdollistaa kasvun ihmisenä ja parannuksenteon siitä, minkä tulisi olla toisin. Kyky nähdä jotain hyvää itsessään ja omassa elämässään puolestaan antaa voimaa siihen.
Pyrkimys nähdä hyvää toisessa auttaa katsomaan lempeämmin myös toisia, antamaan heillekin mahdollisuuden korjata tietään, mahdollistaa keskustelun niidenkin kanssa, joiden kanssa olen eri mieltä asioista.