Siirry pääsisältöön

Sankarin tarina

Tein työohjauskoulutuksen lopputyöni ns. yleisen myytin kaarta noudattavien tarinoiden kaaresta. Tai sitä liipaten.

Useimmat tarinat menevät nimittäin säännönmukaisesti saman kaavan mukaan: sankarin arki murtuu, hän joutuu muutoksen keskelle, "autiomaahan", "toiseuteen", missä arjen säännöt eivät pelaa. Hän kohtaa matkallaan auttajan, jolta saa neuvoja ja välineitä eteen tuleviin haasteisiin. Hän joutuu kulkemaan tulikokeen läpi, jossa "kuolee" ja nousee kuolleista - symbolisesti siis hylkää vanhan minän ja kasvaa uudeksi minäksi, joka kantaa mukanaan matkan tuomia hedelmiä. Sitä aarretta lohikäärmeen luolassa, prinsessa ja puolta valtakuntaa.

Tuo kaari löytyy (tosi-tv:tä myöten) aikamme kerrotuista tarinoista. Ja hyvä niin.

Viesti nimittäin on aina sama: Elämä tuo eteen haasteita, mutta niistä selviää. Ja niiden kautta kasvaa, ja se mitä jää jäljelle on yleensä matkan arvoinen.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
3 kommenttia
Lue lisää

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jättiläisrobotti

Kaivoin eilen laatikosta esiin vanhan Armored Core 4 -pelin. Pelissä on käsittämätön japanista englantiin väkinäisesti käännetty tarina ( Patrick Stewartin lukemana). Siinä on valtava määrä valikoita hienosäätää omaa mechiä niin, että tehtävien väliseen tuunaukseen saa helposti kulumaan 20-30 minuuttia. Itse tehtävät kestävät sitten puolitoista minuuttia ja niiden vaikeustaso kasvaa eksponentiaalista vauhtia yhdessä turhautumisen kanssa. Lisäksi kaikkia näppäinyhdistelmiä ei vaivauduta kertomaan. Ja useinhan se on niin meidän ihmisten elämässäkin - kuten papin kuuluu tästä jatkaa. Juju onkin siinä, satsaako pelkästään niihin puolitoistaminuuttisiin vai oppiiko iloitsemaan tästä kaikesta.
Lähetä kommentti
Lue lisää