Siirry pääsisältöön

Hiljaa hyvä tulee!

Katsoin Philip Gröningin elokuvan Die Große Stille,  jossa seurataan hiljaisuus-lupauksen tehneiden kartusiaanimunkkien elämää. Dokumentti on kuvattu yhdella kameralla, ilman musiikkia tai kertojan ääntä. Kaikki äänet, mitkä kuuluvat syntyvät luostarielämästä itsestään.

"Hiljainen" on sopiva sana kuvaamaan elokuvaa. "Kiireetön" voisi olla toinen. Mutta se, mikä minua erityisesti puhuttelee, on hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä syntyvä keskittynyt paneutuminen, jota munkit harjoittavat ihan kaikessa mitä tekevät, oli kyse sitten kankaan leikkaamisesta, puun pilkkomisesta, kirjallisesta työstä tai luostarin laskuliikenteen hoitamisesta.

Ei ole kiire, joten kaiken voi tehdä huolella. Toivoisin itse pystyväni aina samaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?