Kävin lomallani Ranskassa. Ja se, mikä tuotti (kaiken ystävien, kultuurin, ruoan ja maisemien lisäksi) iloa, oli se kun huomasin,
että kaikki vaivannäköni ranskan oppimiseen alkaa tuottaa tulosta.
Pärjäsin, vaikken väitä vielä sujuvasti puhuvani tai kaikkea
ymmärtäväni. Kommunikoin, mikä on aina se keskeinen asia, oli kieli mikä
hyvänsä!
Kun kieltä (tai mitä tahansa asiaa tai taitoa) opettelee, saattaa sen tuntua turhalta toistolta ja askartelulta. "Enhän minä koskaan etene!" Ja kuitenkin - kuten psykologi Jung aikanaan totesi - oppimista tapahtuu kun on riittävästi toistoa. Se uusi, mitä opin, rakentuu sille, mitä jo osaan. Ja sitä osaamaani kertyy koko ajan kerrallaan, vaikkein huomaisikaan. Siksi minusta on kiva aina laajentaa osaamistani. Lomallakin!
On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
Kommentit