Siirry pääsisältöön

Lowrider

Olen ollut aina kiinnostunut autoista, kaikenlaisista, ja siksi pengoin päivänä muutamana nettiä koskien lowrider-autokulttuuria.

Kyseessähän on Amerikan meksikolais-taustaisesta yhteistöstä liikkeelle lähtenyt autoharrastus, jossa ajoneuvoja muokataan kaikin mahdollisin tavoin aina näyttävästä maalipinnasta pomppivaan hydrauliseen jousitukseen. Sen tiesin jo ennalta. Mutta sitä en tiennyt, että usein auto on jotain, mitä perhe - ja laajemmin koko suku - työstää yhdessä. Autovanhus siirtyy perhekunnassa sukupolvelta toiselle eteenpäin ja nuorempi polvi jatkaa kunnioituksella kulkupelin ylläpitoa ja tuunaamista eteenpäin.

Auto on siis perheelle tai suvulle jotain mihin kukin sukupolvi ja jäsen tuo oman kädenjälkensä, oman ainutlaatuisen lisänsä. Ja niistä panoksista syntyy kokonaisuus, yhdessä.

Hyvin konkreettinen esimerkki siitä, että jokaisen panoksella yhteiseen on merkitys.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?