Siirry pääsisältöön

Pultti

Loman alkumetreillä sain viimein luettua vuosikausia kesken roikkuneen Pirsigin kirjan Zen and the Art of Motorcycle Maintenance, kirjan, joka ei oikeastaan kerro sen enempää zenistä kuin moottoripyörän ylläpidostakaan. Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten oikein pitänyt kirjasta ja siksi sen lukeminen kesti. Otin sen kesästä toiseen mukaani rannalle tai lentokoneeseen tai autohuoltoon tai mihin tahansa missä en päässyt sitä pakoon: Luin aina kappaleen siinä vaiheessa kun tarvitsin tekemistä.

Mutta kirjassa oli muutama hyvä irtoajatus. Yksi niistä koski - kovin yllättäen - juuri moottoripyörän ylläpitämistä (tai ainakin käytti sitä esimerkkinä):

Oletetaan, että sinulla on kannen pultti jumissa, Pirsig (näin muistinvaraisesti referoiden) sanoo. Jotta pääsisit käsiksi siihen, mitä sinulla on kannen alla sinun pitää saada pultti auki. Olet siis myös itse jumissa.

Mikään ohjekirja ei auta. Parasta on antaa itsensä olla rauhassa jumissa tilanteen kanssa. Ja kuunnella oireita, sillä pian oireet alkavat viittaamaan ympärillä huomaamattomissa olleisiin kavereihinsa, toisiin oireisiin.

Oivallus, se kuinka päästä eteenpäin, löytyy vasta kun on osannut tarpeeksi lukea tätä kokonaisuutta, ei pelkkää jumissa olevaa pulttia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?