Siirry pääsisältöön

Viesti

Pioneer 10 (1972) ja Pioneer 11 (1973) -luotaimien mukana tähtiin lähetettiin levylle painettu kuva ihmisistä (mies ja nainen) sekä kuvaus aurinkokunnastamme ja siitä miltä planeetalta löydymme. Tarkoituksena oli välittää tietoa lähettäjistä mahdollisille vastaantulijoille taivaan tyhjyydessä.

Levyihin lipsahti kuitenkin kommunikaatio-ongelmia, jotka huomattiin jälkikäteen. Esimerkiksi ihmisille luultavasti helpoiten tulkittava symboli,suuntaa ja paikkaa osoittava nuoli, ei välttämättä aukene sellaiselle joka ei ole kehittynyt jousella ja keihäällä metsästäväst kädellisestä.

Eikä muuten sekään, että ihmisiä esittävässä kuvassa mies on kohottanut kätensä ystävälliseen moikkaamiseen - käden kohottaminen kun syntyi siitä että piti toista lähestyessä osoittaa olevansa rauhallisissa aikeissa, ilman asetta.

Meidän toimintaympäristömme on ladattu näillä viesteillä jotka otamme annettuina. Tuotteiden mainonta hyödyntää sitä kertoessaan meille, että jonkin tuotteen omistaminen tekee meistä dynaamisia ja nuorekkaita ja cooleja.

Moni ottaa paaston yrityksenä luopua jostakin. Mutta luopumisyritysten ongelma on siinä, että kilvoitellessani ilman jotakin minun ajatukseni ovat kovin usein siinä, mitä ilman yritän olla.

Ehkä parempi olisi, että luopumisen sijaan yrittäisin ymmärtää. Ymmärtää sen, miksi haluan jotakin, mitä merkityksiä siihen liitän, mitä haluan sillä viestiä.

Ja ymmärtäessäni saatan jopa päätyä luopumaan, sillä huomaan, ettei olemiseni olekaan kiinni omistamisesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...