Pääsiäisviikko

Minä pidän Raamatusta.

Pidän siitä, että se on kovin inhimillinen opus hyvin ajattomalla tavalla. Se kuvaa sen raadollisuuden ja pikkumaisuuden ja pimeyden mitä meistä ihmisistä löytyy. (Ensimmäiset ihmiset syyttelemässä toisiaan ja Jumalaa omasta mokastaan: "nainen jonka sinä minulle annoit, antoi hedelmän ja minä söin" "En se minä ollut, käärme se kehotti" - kuningas Daavidin ja muiden esikuvien törttöilyistä nyt puhumattakaan.)

Mutta Raamatun henkilöt eivät jää karikatyyreiksi, vaan näyttävät meistä myös sen toisen puolen. Sen, joka huolehtii ja rakastaa ja näkee vaivaa toisen eteen.

Ja Raamattu näyttää Jumalan, jolle kelpaamme puutteistamme huolimatta.

Pääsiäisviikosta löytyy kaikki tämä tiivistettynä: Kristus kulkee kahdesti ihmisten halki. Palmusunnuntaina he hurraavat ja pitkänä perjantaina pilkkaavat. Opetuslapset nukkuvat kun Jeesusta tullaan pidättämään ja havahduttuaan juoksevat karkuun. Ei mitenkään mairittelevaa.

Viikkoon mahtuu kuitenkin myös katuva ryöväri, ristiä kantava ohikulkija, toisiaan surussa tukevat naiset.

Ja pääsiäisaamun ihme ja ilo ja anteeksiantamus, jotka kuuluvat kaikille.