Siirry pääsisältöön

Onnellisuudesta

Minulla oli ilo ottaa osaa Taideakatemian taiteiden yöhön, olin paneelikeskustelijana aiheesta onnellisuus. Pyörittelimme asiaa edes takaisin kolme tuntia, ja saimme katsoa asiaa monelta kantilta.

Se, mitä keskustelusta minulle mukaani jäi, oli se, että jos haluaa olla onnellinen, ei pidä yrittää olla onnellinen. Onnellisuus on jotain, mitä ei saavuta perässä juoksemalla.

Jos minulla on lista asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi, on onnellisuuteni aina riippuvainen noista asioista, tavoitteiden saavuttamisesta, asioiden omistamisesta. Kun saavutan sen, olen hetken onnellinen, kunnesta taas haluan enemmän ja uudempaa.

Jos onni on jotain, minkä toivon saavuttavani tulevaisuudessa, se pakenee aina. Jos onni on jotain, mitä minulla oli menneisyydessä, estää sen haikailu minua havaitsemasta sitä, mitä minulla on nyt.

Todellinen kestävä onni löytyy sisältä, elämän pienistä asioista. Se löytyy tässä hetkessä kaikesta siitä mitä koen. Minun pitää vain pysähtyä ja nähdä.

Kommentit

Juha Knuuttila sanoi…
Kuuntelin päivänä toisena radiota. Siellä keskusteltiin onnellisuudesta. Filosofi Timo Airaksisen suusta tai jonkun muun määrittelemänä onni koostu kolmesta asiasta: Joutilaisuus
Kumppanuus ja
Jaettu kylähulluus

Kuulostaa esim. mökkireissulta hyvien kaverien seurassa ja siellä tapahtuneet luovat päähänpistot ja hauskanpito.
Totta. Jotenkin kaikessa tuossa vielä paistaa se hetkessä läsnäolo, ei ole tarvetta kiirehtiä ajatuksissa tai tavoitteissa muualle. Sitä kai se onnellisuus aidoimmillaan onkin!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?