Näkymätön kaupunki

Olen par'aikaa lukemassa China Miévillen kirjaa The City & the City. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Besźelin kaupunkivaltioon, joka salaperaisesti sijaitsee täsmälleen samassa paikkaa kuvitteellisen Ul Qoman kanssa. Kaupungit ovat täysin toisiinsa kietoutuneina, mutta niiden ihmiset elävät elämäänsä ikäänkuin olisivat vain omassa kaupungissaan. Toisen kaupungin rakennukset ja ihmiset jätetään täysin näkemättä ja huomaamatta.

Vähän niin kuin jos Jumala ottaisi Turun ja Tampereen kaupungit ja sulloisi ne samaan paikkaan. Ja sitten turkulaiset ja tamperelaiset jatkaisivat itsepintaisesti elämäänsä ikäänkuin vain Turku tai vain Tampere olisi olemassa.

Kirja herättää siis lukijansa pohtimaan sitä, mitä kaikkea itsekukin meistä jättää päivittäin näkemättä oman pienen elämänpiirin sisällä. Ketkä ihmiset ovat minulle näkymättömiä ja miksi?

Jeesuksen toiminta aikanaan oli mielenkiintoista siitäkin syystä, että hän meni niiden oman aikansa ja yhteiskuntansa näkymättömien keskelle ja teki kohtaamisellaan heistä näkyviä myös toisille.

Viime sunnuntain saarnateksti puhui sinapinsiemenestä josta kasvaa iso puu. Jokainen arvostava kohtaaminen toisen ihmisen kanssa on siemen, josta kasvaa jotain itseään suurempaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Lue lisää

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Lue lisää

Hirvi

Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...

Lue lisää

Aten ajatuksia

Hae tästä blogista