Siirry pääsisältöön

Leppäkerttu

Avasin ikkunan ja päästin kaksipistepirkon nauttimaan keväästä. Kaunista puna-mustaa hyönteistä läheltä katsellessa pohdin sitä, miksi tällä värityksellä olevat leppäkertut ja pistepirkot ovat sympaattisia, mutta toisenlaiset värit kuoreensa saaneet ötökät eivät sitä ole.

Syy on kai kasvatuksessa. Leppäkerttu lentää ison kiven juureen, missä sille keitetään puuroa. Torakalle ei kukaan huttua tarjoa ja tukkimiehen täikin on saanut ikävän nimen kannettavakseen.

Siksi iloitsen kaikista niistä lapsista, joiden kanssa aikuiset jaksavat ihmetellä ötököiden kitiinikuorien pisteitä ja jalkojen raitoja ihan omista kammoistaan huolimatta. Ja iloitsen niistä lapsista, jotka ihmettelyllään tartuttavat ihmettelyn ilon paatuneiseiin aikuisiinkin. Maailman on täynnä asioita joita emme osaa nähdä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?