Siirry pääsisältöön

Juuret

Sorruin heräteostokseen: ostin poistomyynnissä olleen hopeasormuksen (5€) johon oli painettu Savon vaakuna. Miksi? Miksi ihmeessä? En usko, että tulen sellaista käyttämään!

Ehkä siksi, että me ihmiset yleensäkin tunnumme kaipaavan jotain, johon tunnemme kuuluvamme. Kotia, ryhmää, kulttuuria, perinnettä joka kertoo meille sen, kuka olen.

Olen savolainen
Olen vegaani
Olen pappi
Olen aviomies
Olen poika
Olen veli
Olen kristitty
Olen...

Olen asioita jotka linkittävät minut toisiin. Enkä aina edes pysähdy pohtimaan kaikkia kytköksiä, kaikkia rooleja joita kannan tai palikoita joita persoonaani liitän.

Nämä palikat jotka kertovat minulle sen kuka olen, ne minä muokkaan itse näköisekseni.

Mutten yksin, vaan yhdessä toisten kanssa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hionoja ajatuksia ne juuret ovat meissä syvällä niin kuin puu kalliolla pönkittää itsensä vahvasti tuulten ja tuiskujen armoille hyvää kesää kummipojalle toivottavat leena ja veikko(=eli okkiev Japanissa)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?