Siirry pääsisältöön

Lomakokkailua

Hiihtoloma on taas takana ja arki jatkuu. Mutta jatkukoon, minä ainakin latasin akkuni lomaillessani! Nukuin pitkään. Tein kaikkea kivaa ja vähemmän hyödyllistä.

Toki - niin kuin aina kun aikaa on - myös kokkasin. Tällä kertaa halusin kokeilla jotain uutta ja päätin testata ruokaa, jota olin syönyt ravintolassa. Reseptiä en tietenkään ravintolasta saanut (en sitä edes kysynyt), mutta jonkinlainen muistikuva minulla lopputuloksesta oli mielessä. Tässä siis oma versioni ruuasta (sen mukaan mitä vielä muistan):

Aten viiden vihreän pasta:

pussi (200g?) pakasteherneitä
pussi (200g?) pensaspapua pakasteena
pussi (200g?) pakastepinaattia
kesäkurpitsa
parsakaali

pari sipulia
viisi (5) valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
mustapippuria
(meri)suolaa

Penne Rigate -pastaa

tarjoiluun:
(soija)juustoa

Hienonna sipuli. Laita isoon paistokasaariin (oliivi)öljyä ja kuullota hienonnettu sipuli. Purista sekaan valkosipulin kynnet, jauha mustapippuri ja merisuola hienoksi ja lisää pannulle. Lisää pakasteet ja anna hautua. Pilko kesäkurppitsa suht' pieniksi paloiksi ja lisää pannulle. Pienennä parsakaali ja lisää vielä se mukaan. Anna hautua hetki.

Kiehauta vesi, lisää veteen suolaa ja öljyä, ja keitä pasta. Kaada pastasta vesi pois.

Laita lautaselle annos pastaa, päälle vihannekset. Raasta kaiken kukkuraksi hivenen juustoa.

Yksinkertainen ruoka, jossa kaikki maut täydentävät kivasti toisiaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?