Aten ajatuksia

Katoliseen perinteeseen kuuluu iso joukko pyhiä. Heitä ei - vastoin yleistä harhaluuloa - palvota, vaan heidän esirukouksiaan pyydetään kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Pohjalla on yleinen kristillinen ajatus siitä, että ihmiset voivat pyytää toisiaan rukoilemaan puolestaan. Pyhimykset ovat tosin siirtyneet jo ajasta ikuisuuteen, mutta myös heitä voi kanssaihmisten tavoin pyytää rukoilemaan asioidensa puolesta. Oman henkilöhistoriansa kautta pyhimyksillä on myös lempiaiheet esirukouksilleen. Suosikkipyhimyksiäni ovat mm: Pyhä Juudas (toivottomat asiat), Pyhä Antonius padoalainen(kadonneet tavarat), Pyhä Klara (televisio ja puhelimet), Pyhä Bibiana (vatsatauti, päänsärky, krapula), Pyhä Kristoforos (matkoilla olijat), Pyhä Fransiskus assisilainen (eläimet ja luonto). Pyhänpäivänä muistamme heitä ja kaikkia muita kirkon historian pyhimyksiä . Mutta yhtälailla muistetaan kaikkia pyhiä , se on: kaikkia edesmenneitä rakkaita. Sillä kirkon mukaan me kaikki olemme samaa pyhien joukkoa, kuki...

Välillä elämässä tulee vastaan asia, askare tai työtehtävä, joka ahdistaa jo etukäteen. Asian tietää olevan väistämättä edessä, mutta siihen tarttuminen on vaikeaa. Taas erään tällaisen tilanteen tullessa vastaan (viikko-pari takaperin) satuin aamulla lukemaan Anthony de Mellon tarinakokoelmaa Kuuletko linnun Laulavan . De Mello kertoo tarinan miehestä, jonka rakkaudella vaalimalle nurmikko-pläntille oli ilmaantunut jostain voikukkia. Mies halusi niistä eroon, ja käytti kaikki löytämänsä keinot vitsauksen kitkemiseksi pois. Mikää ei auttanut. Viimein hän otti yhteyttä maatalousministeriöön ja pyysi neuvoa. Neuvo saapui. Se kuului:"Opettele rakastamaan voikukkia!" Minäkin yritän oppia rakastamaan voikukkia.

Hiljainen Oi sana hiljainen, lausuttu eloon kerran, hetkeksi mennyt, vaan ei menetetty. Tyhjäksi kaupungin sen sointi saa. Myös sormi verkkaan sekä varoen silittää pinnan untuvaa ja siipi kättä, kuin levähtänyt joku olisi lennossaan. Oi sana hiljainen, et ole poissa. (Helvi Juvonen)

Hirsimökin nimi on Kivitasku. Istun saunassa Einari-ukin, isäni ja pikku-veljeni kanssa. Isä on ihan isänsä näköinen. Muuripata paukkuu ja palava puu rätisee. Muovinen kauha kelluu järvivettä täynnä olevassa saavissa. Ikkunalaudalla on kynttilänjalka ja kynttilä. Saunan verhoissa kulkee paarma, jonka silmät ovat keskenään eriväriset. Ukki kertoo vitsin nolosta hevosmiehestä hienostorouvaa kyyditsemässä. Naurahdamme porukalla. Ulkona on lapsuuden kesä. On kuuma, Isä ja Ukki vastovat itsetehdyillä vastoilla. Vastojen pannat on ukki taitavasti itse punonut. Menen kuistille viileään ja puen uikkarit. Uimaan ei saa mennä ilman aikuisia. Jään odottamaan itikoitten syötävänä. Saunan jälkeen saamme Pommacia lattialuukun alla olevasta maakellarista. Paistamme makkaraa avotakassa. Minä paistan omani mustaksi. Nukkumaan mennessä isä kertoo itsesepittämänsä sadun.