Siirry pääsisältöön

Lunta

Vastasatanut, puhdas lumi heijastaa valoa ja tekee tästä pimeästä vuodenajasta heti siedettävämpää. Vastasatanut lumi toimii - niin tänään opin - myös ääntä vaimentavana elementtinä, sillä lumikiteiden välissä oleva ilma rikkoo ääniaaltoja. Ääntä eristävä vaikutus heikkenee kun lumi pääsee painumaan, mutta silti jo 2cm paksu lumikerros muuttaa aina maiseman akustisia ominaisuuksia. Turussa lunta on parikymmentä senttiä enemmän.

Lumi siis tekee kaupungista kauniin, ja valoisamman, ja hiljaisemman, mikä taas rauhoittaa ja piristää minua.

Lumi muistuttaa minua lapsuusvuosista Itä-Suomessa, jossa isot lumimäärät kuuluivat talveen. Se muistuttaa kaikesta siitä mitä lumessa ja lumesta pystyi tekemään, kun vain lapsuuden intoa ja mielikuvitusta riitti. (Jos tarpeeksi lunta kaivoi, pystyi löytämään kadonneita kaupunkeja tai suuria arteita, tai tekemään linnoituksia seuraavalla suojasäällä koittavaa lumisotaa varten.)

Pidän siis talvesta. Pidän jopa siinä määrin, etten ymmärrä sitä, miksi C.S. Lewisin Velhon ja Leijonan Valkea kuningatar on nyt niin paha tyyppi, sehän vain toi talven Narniaan. Tai no, ikuisen talven, mihin minäkin saattaisin kyllästyä - varsinkin kun Narnian talvesta taisi se joulukin puuttua.

Turku ei ole Narnia, talvi ei ole ikuinen, joulu on tulossa. Iloitaan siitä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Syksy

 Kun palasin töihin elokuussa, aloin toivottaa ihmisille hyvää syksyä. Siksi, koska minulla syyskausi alkanut ja kesä loppunut sitä mukaa kun loma oli takana. Ja siksi, että syksy ei ole minulle negatiivinen asia. Syksy on minulle pimeneviä iltoja, jolloin tähdet palaavat taas kunnolla näkyviin. Syksy on minulle suurikokoisten hämähäkkien parasta bongailuaikaa. Varsinkin ristekkejä on paljon liikkeellä. Syksy on puiden väriloistoa. Syksyn värit puiden lehdissä on syksyä. Tyhjät oksat kuuluvat talveen. Syksy on viljapuimurit pelloilla. Kurkiauran lähtö. Herkulliset ruokasienet. Syksy on uusia ihmisiä, sillä henkilössä on tapahtunut vaihtuvuutta ja uudet opiskelijat ovat oppilaitoksissa. Syksy on paluuta tuttuun arkeen. Hyvään arkeen, joka kannattelee muutostenkin keskellä.

Eteenpäin

Katselin Walking Dead: Dary Dixon -sarjaa. Eihän se alkuperäisen sarjan veroinen ole, jännitys hahmon tulevaisuudesta on poissa koska sarja kantaa päähenkilön nimeä. Mutta jotain siinä kuitenkin minusta oli hienoa. Ja se oli se, miten tämäkin sarja puhui samasta mistä alkuperäinenkin. Siitä, miten kauhean katastrofin keskellä ihmiset kuitenkin tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä tulevaisuutta. Ja noiden ajatusten siivittämänä aion lähteä itsekin taas tähän päivään. Haluan uskoa parempaan tulevaisuuteen j a rakentaa sitä omilla valinnoillani. Tänäänkin.  Ja huomenna. Kunnes askele askeleelta olemme perillä