Siirry pääsisältöön

Adventtiaika

Oppilaitospapin arjessa joulu alkaa joulukuun alussa - oppilaitosten erilaiset joulunvalmisteluperinteet ja jouluhartaudet alkavat, huipentuen joulun kynnyksellä väen yhteisiin joulukirkkoihin ja -juhliin.

Kirkkovuoden alku (jota siis nyt elämme) toistaa tämän saman: Elämme adventtiaikaa, joulun odotusta ja siihen valmistautumista.

Ensimmäisenä adventtina teemana on nöyränä saapuva Kuningas, eli se, kuinka maallisen vaelluksen aikana Jumala ei etsi ihmisten kunniaa vaan syntyy arjen keskelle ja kulkee kohdaten kaikkia toisten ohittamia.

Toinen adventti julistaa taas kunniassa ja loistossa saapuvaa Kuningasta, lopunaikojen Kristusta, joka näyttää jumalallisen voimansa ihmisille.

Kolmas adventti pysäyttää valmistamaan tietä Kuninkaalle, eli pohtimaan kahden edellisen adventin teemaa, etsimään sitä, miten Kristuksen malli ihmisenä ja hänen johdatuksensa Jumalana kutsuu parannukseen oman elämän kohdalla. Mitä esteitä olen rakentanut Herran tielle?

Neljäs siirtää katseen kohti jouluevankeliumin tapahtumia. Ilo syntyvästä Vapahtajasta on lähellä.

Näin nämä kaksi erilaista tapaa kulkea kohti joulua elävät rinnakkain ja lomittain. Joulukiireen ja hyörinän ja stressin vierellä kulkee tämä hitaammin askelin edettävä polku. Sisään jouluun, ja itseeni.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?