Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä.
Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu.
Kohtaaminen pysäytti miettimään.
Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.)
Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, joilla nuo "luomakunnan kruunut" kiitävät omissa pyörälaatikoissaan paikasta toiseen. Ehkä ainakin nyt kesällä voisin taas hetkeksi pysähtyä paremmin katsomaan myös luontoa kaupunkiympäristön ulkopuolella. Ja kaupungissakin, sillä onhan urbaanin keskelläkin luonnon saarekkeita jäljellä.
Ja onhan se hirvi kaunis eläin omalla tavallaan. Ja yllättävän iso, ja nopea kokoisekseenkin!