Vuosi on juossut nopeasti. Ollaan jo helmikuun puolivälin yli. Kirkkovuodessa pääsiäisen suurta juhlaa edeltävä paastokausi on alkanut.
Paastossa kyse ei ole luopumisesta, vaikka usein ihmiset jättävätkin jotain pois paaston ajaksi. Paastossa kyse on itsetuntemuksessa kasvamisesta. Siitä, että keskitytään havainnoimaan sitä, mikä omaa elämää hallitsee (ehkä liikaakin), ja tehdään tilaa muulle, niille tärkeille.
Se tarkoittaa toisen ihmisen parempaa huomioimista. Se tarkoittaa tilaa itselle olla. Ja tilaa ehkä pohtia myös omaa suhdettaan tähän maailmaan ja sen Luojaan.
Näin ajattelin itse paastota, vaikken tuhkaristiä käynytkään kirkossa otsaani hakemassa
Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä. Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...
Kommentit