Oletko kuullut Caruson laulavan?
Oma ensikontaktini (mielestäni) historian parhaimman tenorin tuotantoon tapahtui peruskoulussa. Meidän piti tehdä esitelmä - joko historiaan tai musiikintunnille, olen sen unohtanut - ja valitsin tarjolla olleista aiheista Caruson. Ja kuinka ollakkaan, seuraavalla viikolla radiosta alkoi moniosainen historiikki Carusosta ääninäytteineen kaikkineen. Toiset luokkatoverini saivat siis kahlata läpi kirjoja minun kuunnellessa kasetilta (siihen aikaan käytettiin sellaisia) taattua tietoa. Onnea. Tai jumalallista johdatusta. Välillä asiat vain menevät kummallisesti.
Noin siis ajalla ennen internettiä.
Nykyään googlettamalla löytää materiaalia yllin kyllin, ja ääninäytteet ovat nekin ladattavissa verkosta. Mutta sen, mitä tehokkuudessa voittaa tunnelmassa häviää.
Kasetilta kuunnellut kertomukset Enrico C:n elämänvaiheista, ruutuvihkoon tehdyt muistiinpanot, ensikertaa kuullut hämmästyttävät laulunäytteet. Niihin meni aikaa, mutta sitä aikaa ei laskettu samalla tavalla. Ei ollut kiire.
Ei silloinkaan, kun kaverin luona odotimme puolituntia tietokoneen kasettiaseman ladatessa hitaasti peliä pelattavaksi. Sitten sai kääntää kasetin ja taas odottaa, kunnes viimein peli alkoi pyörimään. Jos alkoi, sillä välillä lataaminen piti ongelmien takia toistaa.
Ei mitään koneen buuttaamista yli 10 sek. jumiutumisen jälkeen.
Ehkä minusta on tullut vanha, kun pysähdyn nostalgisoimaan tällaisia. Ehkä haluan yhdessä toisten kääkkien ja käpyjen kanssa muistella myyttiseksi muuttunutta lapsuutta.
Ehkä vain kaipaan aikaa ilman kiirettä.
Oma ensikontaktini (mielestäni) historian parhaimman tenorin tuotantoon tapahtui peruskoulussa. Meidän piti tehdä esitelmä - joko historiaan tai musiikintunnille, olen sen unohtanut - ja valitsin tarjolla olleista aiheista Caruson. Ja kuinka ollakkaan, seuraavalla viikolla radiosta alkoi moniosainen historiikki Carusosta ääninäytteineen kaikkineen. Toiset luokkatoverini saivat siis kahlata läpi kirjoja minun kuunnellessa kasetilta (siihen aikaan käytettiin sellaisia) taattua tietoa. Onnea. Tai jumalallista johdatusta. Välillä asiat vain menevät kummallisesti.
Noin siis ajalla ennen internettiä.
Nykyään googlettamalla löytää materiaalia yllin kyllin, ja ääninäytteet ovat nekin ladattavissa verkosta. Mutta sen, mitä tehokkuudessa voittaa tunnelmassa häviää.
Kasetilta kuunnellut kertomukset Enrico C:n elämänvaiheista, ruutuvihkoon tehdyt muistiinpanot, ensikertaa kuullut hämmästyttävät laulunäytteet. Niihin meni aikaa, mutta sitä aikaa ei laskettu samalla tavalla. Ei ollut kiire.
Ei silloinkaan, kun kaverin luona odotimme puolituntia tietokoneen kasettiaseman ladatessa hitaasti peliä pelattavaksi. Sitten sai kääntää kasetin ja taas odottaa, kunnes viimein peli alkoi pyörimään. Jos alkoi, sillä välillä lataaminen piti ongelmien takia toistaa.
Ei mitään koneen buuttaamista yli 10 sek. jumiutumisen jälkeen.
Ehkä minusta on tullut vanha, kun pysähdyn nostalgisoimaan tällaisia. Ehkä haluan yhdessä toisten kääkkien ja käpyjen kanssa muistella myyttiseksi muuttunutta lapsuutta.
Ehkä vain kaipaan aikaa ilman kiirettä.
Kommentit