Siirry pääsisältöön

Kaksi Jeesusta

Jokunen vuosi sitten Turun Sanomat pyysi minua tekemään oman kanteni Raamatulle - silloin Raamatun kansien tuunaus oli muun muokkausvillityksen vanavedessä pinnalla, ja jostain joku oli kuullut, että minä osasin piirtää. Vastahakoisesti suostuin kokeilemaan.

Kuva-aihetta ei sentään tarvinnut pitkään hakea, vaan malliksi päätyi ikoni, jonka veli vaimoineen oli tuonut minulle Kreikasta. Jokin sen kuvassa teki siitä minulle tärkeän muiden omistamieni ikoneiden joukossa. Lainasin aiheen, hahmot ja keskeisen esitystavan, mutta toin kuvaan jotain omasta piirrustustyylistäni. Lopputulos näytti tältä:


Samaan ikoniin on mahdutettu kaksi eri kohtaa Raamatusta. Aivan kuin ikonin maalaaja olisi ajatellut: "Hei, näissä tarinoissahan on yksi ja sama näyttämö, myrkskyävä vesi. Miksi en käyttäisi ikonin tyhjää kulmausta toisenkin tarinan kertomiseen?" Siitä syystä siis ikonissa puuhastelee kaksi Jeesusta, toinen tyynnyttää opetuslasten ihmetellessä myrskyä veneessä seisten, ja toinen kiskoo aaltoihin vajoavaa, veden päällä kävelevän Herransa jäljittelemistä yrittänyttä Pietaria pinnalle.

Tai ehkä ikonin esitys ei ollut sittenkään pelkkä veden maalaamiseen kyllästyneen ikonimaalarin kikka. Nythän ikonissa on luononvoimia komentava kosminen Jumala ja ihmisen käsiin tarraava inhimillinen Herra, molemmat samassa kuvassa.

Ihan hyvä kuva-aihe, Raamatun kanneksi ja muutenkin.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
hieno homma että linkki on evl.fi sivulla. ja kansikin on vallan hieno, sanomaltaan ja kuvitukseltaan. kannatti mennä mukaan moiseen hömppään ;)
minna lpr.
Ktos! :)

Ne kysyi että onko mulla mitään sitä vastaan, että blogi linkitettäisiin tuonne. Ei kai mulla mitään huomattauvista ollut kun tää on julkinen muutenkin.
kirjoitusvihre. Piti olla "huomauttamista".
Anonyymi sanoi…
Hieno kuva. Myrskyävää merta katsoessani mieleeni tuli jokin vanha Japanilainen kuva, jossa vaahtopäiset aallot oli mielestäni tehty kovin samannäköiseksi.
Ei sinänsä kovin yllättävää, itse kun satun tykkäämään noista vanhoista japanilaisista puupiirroksista aika tavalla! Todennäköisesti mieleesi nousee Hokusain kuuluisa kuva Kanagawan suuresta aallosta.

Alkuperäisen ikonin aallokko ei ole yhtä vaahtopäinen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...