Siirry pääsisältöön

Kivi kerrallaan

Välillä elämä heittää eteen isoja asioita joihin on hankala tarttua. Opiskelemaan hakeminen, uudelle opiskelupaikalle muuttaminen, hynttyiden yhteen liittäminen parisuhteessa, lopputyö ja valmistuminen, treenaaminen kilpailuihin, vaativa työtehtävä.

Edessä on iso järkäle, joka pitäisi saada haltuun, mutta se tuntuu niin isolta ettei otetta löydy. Silloin on ihan hyvä muistaa, ettei järkälettä tarvitse kerralla saada liikkeelle. Vuorelle kiivetään askel kerrallaan. Isot, vuosisatoja kestäneet vanhat rakennukset - vaikka Turun tuomiokirkko tai Turun linna - nekin lähtivät liikkeelle perustojen mittamisella ja kohosivat kivi kerrallaan.

Entä jos elämäkin etenee kivi kerrallaan?

Kommentit

Ossi sanoi…
Mutta kuka on ensimmäinen, joka heittää sen kiven?
^no siis synnitönhän sen ensimmäisen kiven kuulemma saa heittää. Sitä joutuu siis odottelemaan tovin. Mut sen jälkeen pääsee liikkeelle. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?