Siirry pääsisältöön

Kolme minuuttia

Työpöytäni äärellä on seinällä muistutuksena kolumnisti Jaakko Lyytisen teksti, poimittu talteen Hesarista jokunen vuosi sitten. Kolumnissaan kirjoittaja siteeraa kalifornialaista tutkimusta toimistotyöläisten ajankäytöstä. Tutkijat olivat halunneet selvittää toimistoväen valituksia työpäivän pirstoutumisesta. Tulos yllätti tutkijatkin: keskimääräinen keskittymisaika yhteen asiaan oli kolme minuuttia. Sen jälkeen sähköposti, puhelu tai ihminen työhuoneen ovella keskeytti aina työt ja ajatukset. Ei ihme, että työ uuvuttaa.

Ja kun sitaatilla aloitan niin sitaatilla lopetankin:

Vastalääkkeeksi hektiselle arkirytmille siteeraan vapaasti Owe Wikströmin kirjaa Häikäisevä pimeys (s.129-130), jossa hän esittää kolme pientä harjoitusta oman ajankäytön rauhoittamiseen:

1. harjoitus
Harjoitus toteutetaan silloin, kun ei ole mitään erityistä tekemistä. Istutaan pariksi kolmeksi minuutiksi aloilleen, eikä tehdä mitään. Ei reagoida puhelimeen tai muihin ärsykkeisiin, vaan ollaan.

2. harjoitus
Harjoitus toteutetaan silloin, kun on tunne siitä, ettei aika riitä ja kaikki vyöryy yli. Juuri silloin pitää lopettaa toimiminen ja olla aloillaan muutama minuutti. Silloin huomataan, ettei maailma romahdakkaan vaan joutaa odottamaan minua muutaman minuutin ajan.

3. harjoitus
Laitetaan herätyskello (tai nykyään vaikka kännykän ajastin) hälyyttämään 45 minuutin päästä. Sitten työskennellään keskeytyksettä koko 45 min. Ajan tultua täyteen maailma pysäytetään minuutin ajaksi, eikä tehdä yhtään mitään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?