Siirry pääsisältöön

Jos saisit lahjan...

Olin pitämässä ensimmäisen vuoden opiskelijoille tuntia ja esittäytymisen lomassa vastailin tapani mukaan opiskelijoiden kysymyksiin. Yksi kysymys jäi mieleen:"Jos Jumala antaisi sinulle lahjan, mitä pyytäisit?"

Yllätyin.

"Aikaa", vastasin lyhyen harkinnan jälkeen. "Aikaa, jotta ennättäisi tehdä kaiken sen, mihin tällä hetkellä ei rahkeet riitä. Aikaa, jotta ennättäisin senkin, mitä haluaisin tehdä, mutta vapaa-aikaa ei ole tarpeeksi. Jos aikaa olisi enemmän, ennättäisin vieläkin enemmän töissä ja vieläkin enemmän vapaa-ajalla."

Tauko.

Tajusin, että vaikka ennättäisin kyllä enemmän, en saisi kaikkea oman oppilaitos-seurakuntani tarpeita yksin hoidettua. Tajusin, että väsyksiin itsensä ajaminen ei lisäajasta loppuisi vaan tehostuisi entisestään. Tajusin, että kaikki aika maailmassakaan ei olisi tarpeeksi, vaan aina jäisi jotain, minkä vielä haluaisin tehdä ja nähdä ja kokea.

"Tai sitten pyytäisin viisautta", sanoin kuningas Salomonin muistaen, "sitähän perinteisesti kuuluu pyytää." Viisaus antaisi silmät nähdä sen, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää ja kyvyn keskittyä siihen tärkeään.

"Viisautta."

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kuoleman, niin ei tarvitsisi enää kärsiä täällä. Ajan loppu autuas.
Niin kauan kun on elämää on toivoa paremmasta. Voimia sinulle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?