Siirry pääsisältöön

Pää ja mahdollisuus käyttää sitä

Meille jokaiselle on annettu pää. Sitä on kiva välillä käyttää. Älykäs selviää tilanteista joihin viisas ei edes joudukaan.

Tehtaillessani taas kerran erilaisia harjoitteita opiskelijaryhmälle vastaani tuli arvoitus, josta pidin kovin. Ja koska pidin tästä pienestä mahdollisuudesta rassata aivoja ajattelin jakaa sen myös toisille.

Arvoitus kulkee Einsteinin arvoituksen nimellä. Kerrotaan, että Albert Einstein olisi nuorena keksinyt sen ja väittänyt, että vain 2% maailman ihmisistä kykenee ratkaisemaan sen.

Kumpikaan väitteistä ei luultavasti pidä paikkaansa. Arvoituksen tekijäksi on esitetty välillä myös Lewis Carrollia ja ensimmäinen julkaistu versio siitä (tosin vähän erilaisilla tiedoilla) on vuodelta 1962 Life International - lehdessä, ilman mainintaankaan Einsteinista. Arvoituksen saa ratkaistua pienellä pähkäilyllä, eli tehtävänannon pelotteluun ei kannata uskoa.

Ei, paitsi sitten kun on sen ratkaissut ja voi iloita siitä, että on päässyt tuohon harvojen ja valittujen fiksuun joukkoon.

Arvoitus kuuluu seuraavasti:

1. Samalla kadulla on viisi taloa, joista jokainen on eri värinen. Jokaisen talon omistaja on eri kansallisuutta.
2. Talojen omistajista jokainen juo eri juomaa, polttaa eri merkkistä savuketta ja omistaa eri lemmikkieläimen.
3. Kenelläkään ei siis ole samaa lemmikkiä, kukaan ei juo samaa juomaa, polta samaa savukemerkkiä eikä ole samaa kansallisuutta kuin toinen.

Kysymys kuuluu: "Kuka omistaa kalan?"


Faktat:
* Britti asuu punaisessa talossa.
* Ruotsalaisella on koiria lemmikkeinä.
* Tanskalainen juo teetä.
* Vihreä talo on valkoisen talon vieressä sen vasemmalla puolella.
* Vihreän talon omistaja juo kahvia.
* Henkilö, joka polttaa Pall Mallia, kasvattaa lintuja.
* Keltaisen talon omistaja polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka asuu keskimmäisessä talossa, juo maitoa.
* Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa.
* Henkilö, joka polttaa Blendiä, asuu kissan omistajan naapurissa.
* Henkilö, jolla on hevonen asuu sen naapurissa joka polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka polttaa Bluemastersia, juo olutta.
* Saksalainen polttaa Princeä.
* Norjalainen asuu sinisen talon naapurissa.
* Henkilöllä, joka polttaa Blendiä, on naapuri joka juo vettä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...