Siirry pääsisältöön

Maasta

Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen aloin uudelleen lukea Frank Herbertin teosta Dune (suom. Dyyni). Tuossa tietesromaanissa on jännittävää juonta tukemassa monia hienoja rakennelmia, mutta näin kirkon paastoaikaan niistä voimakkaimpana minulle nousi ajatus siitä, kuinka aavikkoplaneetta-Arrakisilla elävät ihmiset ovat sopeutuneet oman pallonsa olosuhteisiin. Ja siitä heräsin muistamaan sitä, kuinka itse olemme - niin kuin kaikki elämä omalla pallollamme - kytköksissä toisiimme, kukin omissa ekologisissa lokeroissamme. Kytköksissä tähän palloon.

"Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman" sanoittaa sitä, että pohjimmiltaan se, minkä perässä juoksemme - valta, omaisuus, tittelit, julkisuus - on jotain jolle annamme enemmän arvoa kuin sille kuuluisi. Se mikä on konkreettista ja totta, on se, että ruoka jota syömme, tulee tästä maasta, kulkee lävitsemme raviten meitä ja palaa maahan ravitsemaan taas uutta elämää. Se on jatkuvasti uuttaluovan Jumalan työtä ja läsnäoloa. Siksi ihmisen tehtävä ei ole pelkästään viljellä, vaan myös varjella, ei pelkästään meitä varten vaan myös jälkeemme tulevia varten.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.