Siirry pääsisältöön

Yhteinen leipä

Minut kutsuttiin siunaamaan käyttöön Livian Maaseutuoppilaitoksen uusi viljakuivuri.

Ajoin sitten loppukesän aamun aurinogonpaisteessa oppilaitokselle. Saavuin paikalle, pysäköin, juttelin ihmisten kanssa, katselin kaikessa rauhassa käyskenteleviä lehmiä laitumella. Yli lensi sorsa-aura julistaen syksyn saapuvan.

Juhlapuhujien jälkeen oli oma vuoroni. Luin kaavaan kuuluvat tekstit ja pysähdyin itsekin sanojen äärellä: Me saamme sateen ja auringon ja kasvun ja sadon. Ihmiskäsin se kylvetään ja kerätään. Jalostetaan eteenpäin tuotteiksi, joita me kaupunkilaiset kaupoista ostamme. Kaikki tämä on kaunista ja arvokasta ja hyvää, jotain, jota unohdamme aivan liian herkästi arvostaa. Arvostaa kasvun lahjaa, arvostaa ihmisten työtä.

Minulle tämä sanoma alleviivattiin oikein kunnolla kun sain lähtiessä mukaani oppilaitoksen kauden antimia: omenoita, tomaatteja, kirsikkatomaatteja, pensasmustikoita. Jotain lähellä kasvanutta, kasvatettua ja lahjaksi kerättyä.


Kaikkivaltias Jumala, sinä olet antanut ihmisille tehtävän viljellä ja varjella luomakuntaasi. Me kiitämme sinua luomistyösi lahjasta, jonka olemme saaneet koota satona talteen. Sinä olet antanut meille viisautta, taitoa ja voimaa työhön luomakunnassasi. Sinun varassasi me elämme. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi annat meille jokapäiväisen leipämme. Auta meitä myös jakamaan hyvinvointimme toisten kanssa.

Aamen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?