Siirry pääsisältöön

Pitkässä juoksussa

Juoksin puolimaratonin. En kilpaa vaan yksin, koska pystyin, ihan juoksemisen ilosta.

Liikkeellelähtö on vaikeaa, sillä tietää, että edessä on pitkä taival. Ei huvittaisi nähdä vaivaa.

Alku etenee kuitenkin vauhdilla. On minä ja on juoksu, minä juoksen. Sitten tulee vastaan seinä, se hetki, kun kroppa ilmaisee mielipiteensä:"Olet juossut jo tovin, nyt voisi varmaan lopettaa."

Jos päämäärään haluaa päästä, pitää tämän vaiheen yli vain juosta. Tukkoisuuden ylipääsy ei vie kauan, sillä pian kroppa huomaa, että juokseminen ei lopukaan, pää laittaa kropalle vastaan. Syntyy rullaus ja matka etenee taas, jopa paremmin kuin aiemmin. Enää ei ole minä joka juoksen, vaan juoksu joka tapahtuu. Jalat vievät eteenpäin.

Aina maalilinjalle saakka.

Ja sen yli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?