Siirry pääsisältöön

Toivo

Neil Gaimanin kirjoittamassa Sandman-sarjakuvasarjassa on episodi, jossa unen valtias kisaa helvetissä demonin kanssa saadakseen omaisuuttaan takaisin. Kisassa tehtävänä on keksiä aina vastapuolen nimeämää asiaa voimakkaampi asia: "Olen metsästäjä hevosen selässä", "Olen paarma joka puree hevosta, joka heittää ratsastajan selästään", "Olen hämähäkki"...

Pian kisa lähestyy jo loppuaan demonin sanoissa:"Olen kaiken loppu, universumien, jumalten, maailmojen. Kaiken."

"Olen toivo", sarjakuvan nimihahmo sanoo.

Toivo on hiljainen läpitunkeva sävel kaiken kaaoksen ärjynnän ja tulevaisuuden epävarmuuden keskellä. Toivo kantaa, sillä siihen sisältyy viesti: näin ei tarvitse olla, joskus asiat voivat olla vielä paremmin! Kun vain jaksaa hetken, tapahtuu käänne parempaan. Varmasti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?