Jumala ei vain tulla tupsahda maailmaan ihmisten keskelle kirkkaudessa ja loistossa - tyhjästä - vaan syntyy, ihmisestä, ihmiseksi. Syntymää edeltää koko raskausaika ja kasvu äidin kohdussa. Vanhempien huoli, epätietoisuus, jännitys. Sitten Jumala syntyy lapsena maailmaan ja on avuton, huolta ja hoivaa tarvitseva, täysin ihmisvanhempien varassa.
Ja siten joulun evankeliumi puhuu minusta perheestä, niistä ihmisistä joiden kanssa olemme saaneet kasvaa, niistä ihmisistä, joita kukin meistä pidämme itsellemme rakkaina ja tärkeinä. Se puhuu kaikesta yhdessä jaetusta näiden itsellemme tärkeiden kanssa. Se puhuu siitä, että itse kukin me olemme tulleet tähän maailmaan avuttomina, huolta ja hoivaa tarvitsevina ja joku on meille sen suonut. On ruokkinut, on vaihtanut vaipat, on huolehtinut meistä kun olemme sairastaneet, on katsonut perään. Se puhuu siitä. Se puhuu siitä, että me ihmiset kuulumme yhteen oman lähipiirimme kanssa. Ja se puhuu siitä, että nytkin keräännymme yhteen näiden omien rakkaittemme ja ystäviemme kanssa viettämään tätä juhlaa. Heidän kanssaan iloiten. Heistä iloiten. Jo siksi tämä juhla, tämä yhteinen rauhallinen aika ainakin kerran vuodessa on ensiarvoisen tärkeää!
Ja joulun evankeliumi puhuu ihmisenä kasvamisesta. Se puhuu siitä, että Jumala on käynyt läpi kaiken ihmisen elämään kuuluvan syntymästä ja kasvun vuosista aina aikuisuuteen saakka ja sitä kautta saanut hyvin läheistä kuvaa siitä, mitä ihmisenä oleminen kokonaisuudessan on. Herkkää ja haavoittuvaa ja kaunista ja sitkeää. Mikään mitä elämässä läpikäymme ei siten ole Jumalalle vierasta. Me olemme itse saaneet kasvaa ja kulkea sen tien mitä olemme käyneet tähän asti. Meillä on iloja ja suruja, ne kuuluvat kasvuun ja ihmisyyteen. Me itse saamme kasvaa edelleen, koko ajan eteenpäin kohti sitä kutsumusta joka kullekin meistä on tarkoitettu. Omina itsenämme. Jumalan tuntemina, Jumalan lapsina. Yhdessä toisten Jumalan lasten kanssa.
Jouluevankeliumi puhuu Jumalan ihmiseksi syntymisen syystä, syntien sovittajaksi tulemisesta ihmisten puolesta. Me emme aina onnistu elämään hyvin tai toimimaan niin kuin toivoisimme toimivamme. Mutta silti meillä on lupa saada anteeksi, meillä on lupa aloittaa uudestaan ja pyrkiä parempaan. Oppia virheistä. Kasvaa ihmisinä.
Jouluevankeliumi puhuu ihmisestä ja puhuu Jumalasta. Kosmisesta Jumalasta jota enkeliparvi palvoen kutsuu ihmettelemään. Tuota Jumalaa, joulun lasta, Maria kantoi sylissään, ruokki, tuuditti uneen. Tuon Jumalan kasvusta iloitsi, tuon Jumalan julistusta ihmetellen kuunteli, tuon Jumalan kärsimystä ja kuolemaa suri ja ylösnousemusta ylisti. Se on joulun ihme. Jumalan ainutlaatuinen läsnäolo joulun pienokaisessa, jota koko luomakunta tallin elämistä taivaan enkeleihin, köyhistä paimenista rikkaisiin tietäjiin yhdessä ihmisvanhempien kanssa käy ihmettelemään.
Ja siten joulun evankeliumi puhuu minusta perheestä, niistä ihmisistä joiden kanssa olemme saaneet kasvaa, niistä ihmisistä, joita kukin meistä pidämme itsellemme rakkaina ja tärkeinä. Se puhuu kaikesta yhdessä jaetusta näiden itsellemme tärkeiden kanssa. Se puhuu siitä, että itse kukin me olemme tulleet tähän maailmaan avuttomina, huolta ja hoivaa tarvitsevina ja joku on meille sen suonut. On ruokkinut, on vaihtanut vaipat, on huolehtinut meistä kun olemme sairastaneet, on katsonut perään. Se puhuu siitä. Se puhuu siitä, että me ihmiset kuulumme yhteen oman lähipiirimme kanssa. Ja se puhuu siitä, että nytkin keräännymme yhteen näiden omien rakkaittemme ja ystäviemme kanssa viettämään tätä juhlaa. Heidän kanssaan iloiten. Heistä iloiten. Jo siksi tämä juhla, tämä yhteinen rauhallinen aika ainakin kerran vuodessa on ensiarvoisen tärkeää!
Ja joulun evankeliumi puhuu ihmisenä kasvamisesta. Se puhuu siitä, että Jumala on käynyt läpi kaiken ihmisen elämään kuuluvan syntymästä ja kasvun vuosista aina aikuisuuteen saakka ja sitä kautta saanut hyvin läheistä kuvaa siitä, mitä ihmisenä oleminen kokonaisuudessan on. Herkkää ja haavoittuvaa ja kaunista ja sitkeää. Mikään mitä elämässä läpikäymme ei siten ole Jumalalle vierasta. Me olemme itse saaneet kasvaa ja kulkea sen tien mitä olemme käyneet tähän asti. Meillä on iloja ja suruja, ne kuuluvat kasvuun ja ihmisyyteen. Me itse saamme kasvaa edelleen, koko ajan eteenpäin kohti sitä kutsumusta joka kullekin meistä on tarkoitettu. Omina itsenämme. Jumalan tuntemina, Jumalan lapsina. Yhdessä toisten Jumalan lasten kanssa.
Jouluevankeliumi puhuu Jumalan ihmiseksi syntymisen syystä, syntien sovittajaksi tulemisesta ihmisten puolesta. Me emme aina onnistu elämään hyvin tai toimimaan niin kuin toivoisimme toimivamme. Mutta silti meillä on lupa saada anteeksi, meillä on lupa aloittaa uudestaan ja pyrkiä parempaan. Oppia virheistä. Kasvaa ihmisinä.
Jouluevankeliumi puhuu ihmisestä ja puhuu Jumalasta. Kosmisesta Jumalasta jota enkeliparvi palvoen kutsuu ihmettelemään. Tuota Jumalaa, joulun lasta, Maria kantoi sylissään, ruokki, tuuditti uneen. Tuon Jumalan kasvusta iloitsi, tuon Jumalan julistusta ihmetellen kuunteli, tuon Jumalan kärsimystä ja kuolemaa suri ja ylösnousemusta ylisti. Se on joulun ihme. Jumalan ainutlaatuinen läsnäolo joulun pienokaisessa, jota koko luomakunta tallin elämistä taivaan enkeleihin, köyhistä paimenista rikkaisiin tietäjiin yhdessä ihmisvanhempien kanssa käy ihmettelemään.
Kommentit