Siirry pääsisältöön

Aika

Kun länsimaalaiset lähetystyöntekijät aikanaan saapuivat Japaniin ja toivat mukanaan omat kellonsa (moni kun heidän riveissään oli luonnontieteistä innostunut jesuiitta), törmäsivät he mielenkiintoiseen ilmiöön. Japanilaisilla ei ollutkaan samaa aikakäsitystä heidän kanssaan.

Siinä missä lähetystyöntekijöiden kellot tikittivät armotta omia tasatuntejaan oli japanlaisten "tunnit" - kuusi ajanjaksoa päivälle ja kuusi yölle - joustavia vuodenajan mukaan. Käytettävissä oleva valoisa aika jaettiin kuuteen tasaveroiseen siivuun, samoin tehtiin yön kanssa. Ja koska kyseessä oli kekseliäs kansakunta, niin sekä ennen länsimaisten saapumista käytössä olleissa että myöhemmin kasatuissa mekaanissa mittalaitteissa tämä joustavuus pystyttiin ottamaan huomioon. Hienoimmissa laitteissa oli jopa näytöt sekä tasatunneille että japanilaisille "tunneille". Näin elettiin vuoteen 1873 asti, kunnes länsimainen kalenteri ja tasatuntinen kello viimein omaksuttiin käyttöön.

Ajan mittaaminen rytmittää meidän päiviämme ja taatusti vaikuttaa siihen, millaisena elämää koemme.

Näin kesällä - ja varsinkin lomalla - voisin yrittää opetella jättämään päiviin joustovaraa. Tehdä tunneistani pitempiä. Tai ainakin kiireettömämpiä.

Kommentit

Henri Brandt sanoi…
Aikahan ei ole mitään muuta kuin emergentti ilmiö tietyn massa- ja nopeusskaalan puitteissa. Toinen lähestymistapa asiaan on toki kokea se aistihavaintoihin perustuen tämän skaalan sisällä tapahtumanopeuden johdannaisuureena.

Länsimainen dogmaattinen idiotismi on tuhonnut paljon muinaista viisautta, kulttuuria ja tietylle ihan oikeille korkeakulttuureille luontaista tapaa suhtautua asioihin ja ilmiöihin. Häpeällistä ja turhaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?