Siirry pääsisältöön

Aika

Kun länsimaalaiset lähetystyöntekijät aikanaan saapuivat Japaniin ja toivat mukanaan omat kellonsa (moni kun heidän riveissään oli luonnontieteistä innostunut jesuiitta), törmäsivät he mielenkiintoiseen ilmiöön. Japanilaisilla ei ollutkaan samaa aikakäsitystä heidän kanssaan.

Siinä missä lähetystyöntekijöiden kellot tikittivät armotta omia tasatuntejaan oli japanlaisten "tunnit" - kuusi ajanjaksoa päivälle ja kuusi yölle - joustavia vuodenajan mukaan. Käytettävissä oleva valoisa aika jaettiin kuuteen tasaveroiseen siivuun, samoin tehtiin yön kanssa. Ja koska kyseessä oli kekseliäs kansakunta, niin sekä ennen länsimaisten saapumista käytössä olleissa että myöhemmin kasatuissa mekaanissa mittalaitteissa tämä joustavuus pystyttiin ottamaan huomioon. Hienoimmissa laitteissa oli jopa näytöt sekä tasatunneille että japanilaisille "tunneille". Näin elettiin vuoteen 1873 asti, kunnes länsimainen kalenteri ja tasatuntinen kello viimein omaksuttiin käyttöön.

Ajan mittaaminen rytmittää meidän päiviämme ja taatusti vaikuttaa siihen, millaisena elämää koemme.

Näin kesällä - ja varsinkin lomalla - voisin yrittää opetella jättämään päiviin joustovaraa. Tehdä tunneistani pitempiä. Tai ainakin kiireettömämpiä.

Kommentit

Henri Brandt sanoi…
Aikahan ei ole mitään muuta kuin emergentti ilmiö tietyn massa- ja nopeusskaalan puitteissa. Toinen lähestymistapa asiaan on toki kokea se aistihavaintoihin perustuen tämän skaalan sisällä tapahtumanopeuden johdannaisuureena.

Länsimainen dogmaattinen idiotismi on tuhonnut paljon muinaista viisautta, kulttuuria ja tietylle ihan oikeille korkeakulttuureille luontaista tapaa suhtautua asioihin ja ilmiöihin. Häpeällistä ja turhaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?