Eräs benediktiiniläisen perinteen oivalluksia on se, että kukaan ei valitse luostariveljiään. Jokaisessa luostarissa - ja arjessa yleensäkin - on kahdenlaisia ihmisiä: niitä joista pitää ja niitä joista ei pidä. Näistä varsinkin jälkimmäiset ovat niitä, jotka voivat opettaa meille jotain olennaista itsestämme. Se, että opettelen tulemaan toimeen kaikkien, myös mielestäni vaikeiden ihmisten kanssa, kasvattaa. Itsensä peilaaminen toisen kautta antaa alun kasvulle ihmisenä.
Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.
Kommentit