Siirry pääsisältöön

Isot asiat

Olen nyt kirjoitushetkellä Turussa, Suomessa, Euroopassa, Maapallolla. Planeetalla, joka sijaitsee aurinkokunnassa. Jossa on planeettoja ja niiden välillä paljon tyhjää. Ja aurinkokunnan ulkopuolella on hyvin paljon tyhjää ennen kuin seuraava tähtijärjestelmä tulee vastaan.

Yhdessä muiden 100-400 miljardin tähtijärjestelmän kanssa aurinkokunta kuuluu Linnunrata-galaksiin (jonka läpi kestää valoltakin matkustaa jo 100 000 - 170 000 vuotta).

Galaksimme ympärillä on taas paljon tyhjää. Sitten tulee seuraava galaksi vastaan. Yhdessä yli 54 galaksin kanssa Linnunrata kuuluu paikalliseen galaksijoukkoon. Tämä galaksijoukko taas kuuluu monen muun kanssa Neitsyen superjoukkoon.

Neitsyen superjoukko on yksi havaittavan maailmankaikkeuden miljoonista superjoukoista.

Aina kun stressaa, kiukuttaa, tulee vääntöä jostain tai tulevaisuus huolettaa, yritän muistaa tämän. Moni meitä painava asia ei ole siten kovinkaan iso tässä mittakaavassa.

Eikä tässä mittakaavassa ole myöskään kovin paljon väliä sillä, minkä merkkiset tennarit minulla on tai saanko uusimman tekniikan viimeisintä härpäkettä itselleni.

Millä sitten minusta on väliä suuressa maailmankaikkeudessa?

Jokaisella meillä. Jokainen meistä olen ainutlaatuinen koko tässä suuressa maailmankaikkeudessa ja siksi hyvin arvokas.

Merkitystä on on uskolla ja toivolla.

Rakkaudella ja välittämisellä.

Toisen ihmisen arvostavalla kohtelemisella.

Anteeksi antamisella ja anteeksi saamisella.

Ne ovat todella isoja asioita jotka muuttavat elämää.

Sitä elämää, jota me kaikki tällä pienellä pallolla elämme. Yhdessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...