Kestävyysjuoksun harrastaminen on opettanut minulle muutaman asian elämästä.
Sen, että jokainen juoksee vain itseään vastaan ja omaa matkavauhtiaan. Joku toinen menee ohi. Jonkun toisen ohi pääsee. Voin toki hetkeksi pysyä kirittävän ohittajan matkassa, mutta ellei oma kuntoni ole hänen juoksunsa tasolla voin lopulta vain hankaloittaa omaa pääsyäni perille.
Siksi itseään on kuunneltava. Kokenut juoksija tuntee voimavaransa ja tietää, millainen juoksupäivä kulloinkin on. Minkä verran pystyy juoksemaan nykyistä kuntoaan vastaan kehittyäkseen. Minkä verran voimia tarvitaan reserviin jotta selvitään jäljellä olevastakin matkasta kunnialla.

Kommentit