Siirry pääsisältöön

Ääni

Hiljaisuus on joulun ääni. Se on se asia, jota moni meistä tässä joulua kiireellä tehdessä kaipaa ja odottaa. Hiljaisuutta ja rauhaa. Aikaa vain olla.

Joulu antaa itse kullekin meille mahdollisuuden siihen. Siksi joulu on tärkeä.

Hiljaisuutta on myös tutussa jouluisessa seimikuvassa. Siinä on Joosef ja Maria seimen äärellä, Jeesus-lapsi seimessä, ympärillä öinen maisema. Muutama eläin on vierellä, muutama ihmettelevä paimen paikalla. Takana on pitkä matka viimeisillään. Takana on epätoivoinen majapaikan etsiminen. Synnytys on ohi, ja tilalla on enää onnellinen hiljainen hetki jossa kaikki on viimein hyvin, viimein rauhallista.

Ja hiljaisuutta on se suuri Jumalan salaisuus, kun hän syntyy Jeesuksessa yhdeksi meistä, ihmiseksi.

Jumala ei synnyt kunnian ja rikkauksien keskelle tai kuninkaiden linnaan. Hän syntyy eläinten karjasuojaan, maaseudulle. Ja varsinkin tämä minut pysäyttää joka joulu.

Joulu sanoo että tavallinen kelpaa, tavallinen riittää, tavallinen arki on tärkeää. Joulu sanoo, että perhe – ne itse kunkin meidän läheiset ihmiset ovat tärkeitä. Lepo ja rauha kaiken tulemisen ja menemisen ja tekemisen jälkeen on tärkeää. Yhteinen aika on tärkeää.

Uskon salaisuus on tärkeää.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
3 kommenttia
Lue lisää

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...
Lähetä kommentti
Lue lisää