Siirry pääsisältöön

prosessiteologiaa

Vastaani tuli kuin tilauksesta rukous Pierre Teilhard de Chardinilta. Rukoustekstissä hän muistuttaa omaan runolliseen tyyliinsä siitä, miten kaikki on koko ajan muutoksessa.

Ja siitä, miten vaikeaa meille ihmisille on olla muutoksen keskellä. Me haluaisimme jo olla jossain muualla. Joko tilanteessa ennen muutosta, jolloin kaikki oli tuttua ja turvallista tai sitten tilanteessa muutoksen jälkeen, kun tiedämme jo mitä uutta on tullut tilalle.

Ja kuitenkin, juuri nyt on aina oltava siinä, missä on, juuri nyt. Se on vaikeaa.

Vaikean lisäksi se voi kuitenkin olla muutakin.

Se voi olla mahdollisuus löytää jotain uutta jos vain sille antaa tilaa. Jos vain luottaa siihen, että se mitä tulee, voi tullessaan tuoda sellaista, mitä nyt ei näe.

Sillä sekin, missä olen tällä hetkellä oli joskus vain olemassa mahdollisena tulevaisuuteena. Kesti aikansa, että siitä tuli mitä tuli.

Vastaani tuli kuin tilauksesta. Koska sen piti tulla todeksi. Koska tässä tilanteessa se sai minut resonoimaan, toisin kuin sadat muut tekstit jotka ohitan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?