Siirry pääsisältöön

Kiitos

Laitoin uuden pelin pelikonsoliin ja odotin kun se asentuu. "Kiitos että valitsit pelimme", konsoli yht'äkkiä toteaa. "Huomaamme, että olet pelannut pelisarjan aiempiakin osia, kiitos siitä. Tässä sinulle vähän ylimääräisiä juttuja tälle pelikerrallesi."

Tuntui hyvälle. Olisin joka tapauksessa pelannut kyseistä peliä, sillä olin pitänyt sarjan aiemmista osista. Mutta nyt pelintekijät kiittivät asiakastaan siitä, että pelin ostamalla tämä tukee heidän työtään.

'Kiitos' ei ole pieni sana vaikka sille näyttääkin. Kiitos kertoo siitä, että huomaan, että sillä mitä teet, mitä annat, mitä sinulta saan on merkitystä minulle. Kiitos kertoo arvostuksesta sitä kohtaan, että saan jotain toiselta ilman omaa ansiotani.

Toivon osaavani kiittää ja olla kiitollinen. Vaikka pidänkin liian montaa asiaa itsestään selvänä, eivät ne sitä ole. 'Kiitos' kertoo minun havahtuneen huomaamaan sen.

Kiitos sinulle, että luit tekstini. Kiitos ajastasi. Kiitos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?