Siirry pääsisältöön

Arvokas

Rikoin kelloni rannekkeen, enkä omin voimin saanut sitä kuntoon. Vein sen korjattavaksi ja sain edullisesti korjattuna takaisin. Kelloa noutaessani kuulin kultasepänliikkeen ihmisen toteavan, että syy rannekkeen rikkoutumiseen oli se, että kyseessä oli varsin edullinen kello halvasta materiaalista. Saman kommentin kellon halpa-arvoisuudesta olen kuullut muissa kultasepänliikkeissä patteria vaihdattaessani.


Kyllä, kelloni on halpa verrattuna tuhansien eurojen arvokelloihin. Sellaisiin minulla ei ole varaa eikä halua.


Mutta kelloni ei ole halpa minulle. Se on ranteessani aina. Ilman sitä en osaa päivään lähteä enkä töitäni tehdä - oppilaitospapin työ kun on oppilaitoksesta toiseen siirtymistä milloin minkäkin aikataulun mukaan.


Kelloni on osa minua. Sain sen syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten isältäni. Hän kysyi mitä tarvitsin ja kello oli se. Reilun satasen hintaisena se oli mielestäni hivenen arvokas lahjaksi, en tiedä mitä lahjan antaja asiasta ajatteli. Mutta sain kellon ja siitä asti olen sitä kantanut.


Kello on palvellut minua hyvin melkein 15 vuotta. Se ei ole halpa, se on arvokas. Minulle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.