Lapsuuteni supersankarit ovat nyt olleet jo hetken muodissa, elokuvia ilmestyy toisensa jälkeen. Supersankareissa ja pyhimyksissä on jotain samaa: Ne molemmat ovat ihmisyyden ideaaleja, molemmat edustavat jotain puolta meissä ihmisissä äärimmilleen vietynä. Ja koska kyse on ideaalista, ihannetasosta, jokainen tietää, ettei moiseen oikeasti pääse - varsinkaan kun sen enempää supersankarit kuin pyhimyksetkään eivät itse ole vastuussa voimistaan. Ne tulevat muualta. Mutta ihanne kannustaa pyrkimään kohti, kehittämään itseään kohti sitä mitä ideaali edustaa.
Renessanssi-ihmisen malli oli toisenlainen. Siinä ihminen loi itsensä, kehitti osaamista huippuunsa. Osoitti oman erinomaisuutensa. Ihmesankareiden sijaan yhteiskuntamme tuntuu kasvattavan tähän jälkimmäiseen. Ja se on surullista. Se luo vääriä paineita ihmisille, oli kyse sitten ulkonäöstä tai taloudellisesta menestyksestä. Tai mistä vain. Se luo kuvan siitä, että jos ei jollain elämän osa-alueella saavuta ihannetta, on epäonnistuja. Että ihminen olisi täysin itse vastuussa elämästään. Ja niin ei ole, vaan elämässä on elementtejä, joille emme voi mitään.
Ihanne on ihanne. Sitä ei ole tarkoituskaan saavuttaa. Elämät eivät ole vertailukelpoisia. Jokainen lähtee liikkeelle omista lähtökohdistaan ja kulkee omaa polkuaan. Ja siksi oma polku pitää arvioida omasta polusta käsin. Ei toisen polusta eikä epärealistisista tavoitteista käsin. Missä kohti olen kehittynyt taidossani, kasvanut ihmisenä, päässyt eteenpäin?
Renessanssi-ihmisen malli oli toisenlainen. Siinä ihminen loi itsensä, kehitti osaamista huippuunsa. Osoitti oman erinomaisuutensa. Ihmesankareiden sijaan yhteiskuntamme tuntuu kasvattavan tähän jälkimmäiseen. Ja se on surullista. Se luo vääriä paineita ihmisille, oli kyse sitten ulkonäöstä tai taloudellisesta menestyksestä. Tai mistä vain. Se luo kuvan siitä, että jos ei jollain elämän osa-alueella saavuta ihannetta, on epäonnistuja. Että ihminen olisi täysin itse vastuussa elämästään. Ja niin ei ole, vaan elämässä on elementtejä, joille emme voi mitään.
Ihanne on ihanne. Sitä ei ole tarkoituskaan saavuttaa. Elämät eivät ole vertailukelpoisia. Jokainen lähtee liikkeelle omista lähtökohdistaan ja kulkee omaa polkuaan. Ja siksi oma polku pitää arvioida omasta polusta käsin. Ei toisen polusta eikä epärealistisista tavoitteista käsin. Missä kohti olen kehittynyt taidossani, kasvanut ihmisenä, päässyt eteenpäin?
Kommentit