Siirry pääsisältöön

Valmis


Siitä on jo aikaa, mutta kerran minulla tuli vastaan hetki asioille joita muuten ei ennätä tehdä. Minulle se siinä hetkessä tarkoitti keittiöremonttia. Vanhat kaakelisaumat olivat siinä kunnossa, että kun kaakeleita pyyhki, niin saumat lähtivät rättiin mukaan.

Katsoin netistä ohjeet sille miten asian saisi korjattua itse - korjattavat kaakelit olivat keittiössä paikassa, jossa vesieristyksen lisääminen ei ollut tarpeen, pienen remontin voisi tehdä siis itse.

Hankin työvälineet ja -aineet ja aloitin työn. Jännitti, sillä uuden aloittaminen jännittää.

Vanhat saumat lähtivät irti hyvin, mutta samalla kävi ilmi, että seitsemän laattaa oli kiinni pelkkien saumojen varassa - vuodet olivat tehneet tehtävänsä ja rappaus laattojen takana rapautunut. Pienen remontin sijaan vastaan tulikin siis isompi remontti. Onneksi yhä itse tehtävä, mutta uutta sai opetella lisää. Ostaa lisää työkaluja ja tarvikkeita. Käyttää enemmän aikaa kun oli kuvitellut.

Mutta kärsivällisesti tehden sekin tuli tehdyksi ja keittiö kiilsi taas uutuuttaan.

Opetus:
Uuden aloittaminen jännittää aina, mutta uskaltamalla oppii uutta, niin uusia taitoja kuin jotain omasta itsestäänkin.

Aina vastaan tulee jotain yllättävää tai virheitä. Sekään ei ole vaarallista. Myös se on mahdollisuus oman oppimisen hiomiseen.

Ja kun jaksaa sen jännityksen ja uskaltaa aloittaa, kun jaksaa puskea läpi onnistumisten ja epäonnistumisten, lopulta on taas yhden matkan verran kokemusta, on uutta taitoa. On ilo siitä, että taas sain jotakin valmiiksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?