Siirry pääsisältöön

Luostarissa

Luostarin tapa jakaa tehtäviä on toisenlainen kuin yhteiskunnassa. Luostarissa jokainen tekee sitä työtä mikä tarvitsee tekijää, milloin mitäkin. Ei oman valinnan mukaan, vaan sen mukaan, mitä tarvitsee tehdä. Yksi syy siihen on se, että Kristus ei kutsunut palveltavaksi, vaan palvelemaan.

Toinen syy on vähintään yhtä painava: Jos uusi luostarin jäsen saisi aloittaa siitä missä viihtyy, hän saisi alkuhuuman lisäksi ilokseen vielä oman lempitekemisensä. Näin hän saattaisi alkaa ajattelemaan, että luostarissa oleminen on tämän hänen ominaisen olemisensa toteuttamista. Pidemmällä aikavälillä hän saattaisi kyllästyä. Siksi noviisi aloittaa aina tehtävistä, joita hän ei ole ennen tehnyt, joiden parissa hän ei vielä tiedä viihtyvänsä. Vasta kun hän alkaa nähdä sen, miten kaikki palvelee yhteisönä olemista saa hän tarttua siihen missä hänen lahjansa ovat.

Tämä oppi on hyödyllistä muistaa omassa arjessa ja elämässäkin. En voi koko ajan viihdyttää itseäni mukavissa asioissa, vaan kaikkeen tekemiseen ja olemiseen kuuluu kaikenlaisia askareita. Ei ole yhtä ilman toista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesä

 Kesä on alkanut. Takana on jo pätkä kesäistä maantietä, maisemia, kiireetöntä matkan tekoa. Mökkikauden käynnistyminen, oman pihan laittaminen. Ensimmäiset kesän jäätelöt. Ja sadepäivät, koska luonto tarvitsee niitäkin. Olennaista kesässä on se, etten halua suorittaa sitä. En tee suunnitelmia, joten en myöskään stressaa siitä, meneekö asia niin kuin ajattelin. Ja siksi loma tuntuu lomalta. Kello ja kännykkä ja kiire saa jäädä hetkeksi.

Syksy

 Kun palasin töihin elokuussa, aloin toivottaa ihmisille hyvää syksyä. Siksi, koska minulla syyskausi alkanut ja kesä loppunut sitä mukaa kun loma oli takana. Ja siksi, että syksy ei ole minulle negatiivinen asia. Syksy on minulle pimeneviä iltoja, jolloin tähdet palaavat taas kunnolla näkyviin. Syksy on minulle suurikokoisten hämähäkkien parasta bongailuaikaa. Varsinkin ristekkejä on paljon liikkeellä. Syksy on puiden väriloistoa. Syksyn värit puiden lehdissä on syksyä. Tyhjät oksat kuuluvat talveen. Syksy on viljapuimurit pelloilla. Kurkiauran lähtö. Herkulliset ruokasienet. Syksy on uusia ihmisiä, sillä henkilössä on tapahtunut vaihtuvuutta ja uudet opiskelijat ovat oppilaitoksissa. Syksy on paluuta tuttuun arkeen. Hyvään arkeen, joka kannattelee muutostenkin keskellä.

Eteenpäin

Katselin Walking Dead: Dary Dixon -sarjaa. Eihän se alkuperäisen sarjan veroinen ole, jännitys hahmon tulevaisuudesta on poissa koska sarja kantaa päähenkilön nimeä. Mutta jotain siinä kuitenkin minusta oli hienoa. Ja se oli se, miten tämäkin sarja puhui samasta mistä alkuperäinenkin. Siitä, miten kauhean katastrofin keskellä ihmiset kuitenkin tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä tulevaisuutta. Ja noiden ajatusten siivittämänä aion lähteä itsekin taas tähän päivään. Haluan uskoa parempaan tulevaisuuteen j a rakentaa sitä omilla valinnoillani. Tänäänkin.  Ja huomenna. Kunnes askele askeleelta olemme perillä