Siirry pääsisältöön

Luostarissa

Luostarin tapa jakaa tehtäviä on toisenlainen kuin yhteiskunnassa. Luostarissa jokainen tekee sitä työtä mikä tarvitsee tekijää, milloin mitäkin. Ei oman valinnan mukaan, vaan sen mukaan, mitä tarvitsee tehdä. Yksi syy siihen on se, että Kristus ei kutsunut palveltavaksi, vaan palvelemaan.

Toinen syy on vähintään yhtä painava: Jos uusi luostarin jäsen saisi aloittaa siitä missä viihtyy, hän saisi alkuhuuman lisäksi ilokseen vielä oman lempitekemisensä. Näin hän saattaisi alkaa ajattelemaan, että luostarissa oleminen on tämän hänen ominaisen olemisensa toteuttamista. Pidemmällä aikavälillä hän saattaisi kyllästyä. Siksi noviisi aloittaa aina tehtävistä, joita hän ei ole ennen tehnyt, joiden parissa hän ei vielä tiedä viihtyvänsä. Vasta kun hän alkaa nähdä sen, miten kaikki palvelee yhteisönä olemista saa hän tarttua siihen missä hänen lahjansa ovat.

Tämä oppi on hyödyllistä muistaa omassa arjessa ja elämässäkin. En voi koko ajan viihdyttää itseäni mukavissa asioissa, vaan kaikkeen tekemiseen ja olemiseen kuuluu kaikenlaisia askareita. Ei ole yhtä ilman toista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Adventtiaika

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona.