Siirry pääsisältöön

Luostarissa

Luostarin tapa jakaa tehtäviä on toisenlainen kuin yhteiskunnassa. Luostarissa jokainen tekee sitä työtä mikä tarvitsee tekijää, milloin mitäkin. Ei oman valinnan mukaan, vaan sen mukaan, mitä tarvitsee tehdä. Yksi syy siihen on se, että Kristus ei kutsunut palveltavaksi, vaan palvelemaan.

Toinen syy on vähintään yhtä painava: Jos uusi luostarin jäsen saisi aloittaa siitä missä viihtyy, hän saisi alkuhuuman lisäksi ilokseen vielä oman lempitekemisensä. Näin hän saattaisi alkaa ajattelemaan, että luostarissa oleminen on tämän hänen ominaisen olemisensa toteuttamista. Pidemmällä aikavälillä hän saattaisi kyllästyä. Siksi noviisi aloittaa aina tehtävistä, joita hän ei ole ennen tehnyt, joiden parissa hän ei vielä tiedä viihtyvänsä. Vasta kun hän alkaa nähdä sen, miten kaikki palvelee yhteisönä olemista saa hän tarttua siihen missä hänen lahjansa ovat.

Tämä oppi on hyödyllistä muistaa omassa arjessa ja elämässäkin. En voi koko ajan viihdyttää itseäni mukavissa asioissa, vaan kaikkeen tekemiseen ja olemiseen kuuluu kaikenlaisia askareita. Ei ole yhtä ilman toista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.