Olin salilla ja iloitsin siitä, että kuntoni on palautunut nyt sille tasolle missä se oli ennen korona-aikaa ja rajoituksia. Pitkään siinä kesti, mutta onnistuin.
Urheileminen on siitä jännä harrastus, että se aloitetaan aina uudestaan; Se aloitetaan aina siitä, millä tasolla olen tällä hetkellä ja aletaan parantamaan ja kehittymään siitä. Aina. Ja jokaisen sairastumisen tai tauon jälkeen taso on alempana kuin mihin on tottunut. Se vaatii ymmärrystä ja oman kroppansa kuuntelemista. Ja sen hyväksymistä, että taas hetken kehityn kohti tasoa, jolla olen joskus ollut.
Väitän, että sama pätee myös moneen muuhun taitoon, sillä soittaminen, kielitaito, mikä tahansa rapistuu kun sitä ei käytä. Se ei ole vaarallista, mutta itselleen pitää olla armollinen siinä kohti kun harrastuksen pariin taas palaa.
Ja vertailukohtana pitää aina olla vain se, missä minä olen juuri nyt. Ei verrata toisiin, eikä verrata siihen, mitä joskus olin tai osasin. Kehittyminen lähtee liikkeelle tästä hetkestä.
Kommentit