Kävelen metsässä, kuuntelen loppukesän luontoa ja annan ajatuksen harhailla. Itse koetan pysyä polulla. "Jaa, mustikoita ei ole paljoa. Puolukat ovat vielä raakoja. Mutta kantterelleja näyttää olevan runsaasi."
On jotenkin viehättävää nähdä se, mitä voin ottaa metsästä mukaani jos halua syödä. Sitä ei ole kukaan ihminen viljellyt tai kasvattanut. Siellä se kasvaa omaa tahtiaan, samalla tavalla kuin lopulta mökkisaunan kiukaaseen päätyvät puut, sen jälkeen kun vuosittainen kevätmyrsky ne ensin on kaatanut. Luonto, se kaikki minkä niin helposti unohdan kun palaan kaupungin kiireeseen ja työarkeen.
Siellä se kuitenkin on, ja elää omaa elämäänsä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissaan. Minun kuuluisi paljon paremmin arvostaa sitä myös arjessa, ja pyrkiä toimillani suojelemaan, sillä kaikki pienetkin valinnat vaikuttavat. Monien ihmisten valinnoista muodostuu kokonaisuuksia.
Kesä on alkanut. Takana on jo pätkä kesäistä maantietä, maisemia, kiireetöntä matkan tekoa. Mökkikauden käynnistyminen, oman pihan laittaminen. Ensimmäiset kesän jäätelöt. Ja sadepäivät, koska luonto tarvitsee niitäkin. Olennaista kesässä on se, etten halua suorittaa sitä. En tee suunnitelmia, joten en myöskään stressaa siitä, meneekö asia niin kuin ajattelin. Ja siksi loma tuntuu lomalta. Kello ja kännykkä ja kiire saa jäädä hetkeksi.
Kommentit