Kävelen metsässä, kuuntelen loppukesän luontoa ja annan ajatuksen harhailla. Itse koetan pysyä polulla. "Jaa, mustikoita ei ole paljoa. Puolukat ovat vielä raakoja. Mutta kantterelleja näyttää olevan runsaasi."
On jotenkin viehättävää nähdä se, mitä voin ottaa metsästä mukaani jos halua syödä. Sitä ei ole kukaan ihminen viljellyt tai kasvattanut. Siellä se kasvaa omaa tahtiaan, samalla tavalla kuin lopulta mökkisaunan kiukaaseen päätyvät puut, sen jälkeen kun vuosittainen kevätmyrsky ne ensin on kaatanut. Luonto, se kaikki minkä niin helposti unohdan kun palaan kaupungin kiireeseen ja työarkeen.
Siellä se kuitenkin on, ja elää omaa elämäänsä kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissaan. Minun kuuluisi paljon paremmin arvostaa sitä myös arjessa, ja pyrkiä toimillani suojelemaan, sillä kaikki pienetkin valinnat vaikuttavat. Monien ihmisten valinnoista muodostuu kokonaisuuksia.
Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä. Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...
Kommentit