En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia sitten sen kerran, kun päätin aloittaa kestävyysjuoksun. En siksi, että se olisi ollut huono päätös. (Juoksen yhä edelleen.) Vaan siksi, etten oikein miellä ajan kulumista niin. Jos jotain itsetutkistelua teenkin, tai parannusta tavoistani, se ajoittuu nykyään enemmän paastoaikoihin ennen kirkon suuria juhlapyhiä. Vältän lupauksia myös siksi, että voin kussakin hetkessä vain olettaa jotain vuodesta, mutta en koskaan tiedä sitä, mille tuo vuosi oikeasti näyttää. Asiat joita toivon tai joita pelkään asuvat kaikki vain mielessäni, mutta vasta aika näyttää sen, minne vuosi kulkee. Koko ajatus vuoden alkamisesta liittyy vain siihen tapaan, miten ajan hahmotamme. Se on vain nollapiste, josta alamme laskemaan seuraavaa vuotta. Ero edellisvuoden viimeisen päivän ja uuden vuoden ensimmäisen välillä on sama kuin maanantain ja tiistain. Siksi olettamisen ja lupauksen sijaan olen lähtenyt tähänkin vuoteen niin kuin muihinkin vuosiin: Vähän vanhempana. Vähän ...