Siirry pääsisältöön

Lainasanoja

"The miracle is not to walk on water. The miracle is to walk on the green earth in the present moment, to appreciate the peace and beauty that are available now."

eli (vapaasti kääntäen)

"Ei veden päällä käveleminen ole ihme. Ihme on sitä, että kävelee vihreää nurmikkoa tässä hetkessä, sitä, että arvostaa sitä rauhaa ja kauneutta joka on ympärillämme juuri nyt."

Noissa vietnamilaisen zen-munkin Thich Nhat Hahnin sanoissa on minusta jotain oivaltavaa. Liian usein ihmeestä puhuttaessa pohditaan kaikkea inhimillisen käsityskyvyn ylittävää ja luonnon lakeja kumoavaa. Todellinen ihme, arkipäiväinen ihme, jää valitettavasti usein huomioimatta.

Ympärillämme on koko luomakunta, kasvit, eläimet, ihmiset. Kauniit maisemat, ihmiskäden luomukset, ihmisen hengen tuotokset - laulu, soitto, kuvataide. Kaikki se on ihmettä. Minäkin ole ihme.

Kaikki mitä on, on ihmeellistä. Kaikki on Jumalan läsnäolon paikkoja. Meidän tarvitsee vain hetkeksi oivaltaa avata arjen vankilan ikkuna ja näemme sen. Hetken ajan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?