Siirry pääsisältöön

hyvän tartuttamisesta

Liikenne seisoi ja minulla oli kiire. Minun olisi pitänyt olla jo oppilaitoksen uusien opiskelijoiden alkuinfossa, mutta puristin rystyset valkeana rattia ja ihmettelin valojen vaihtumista ilman mitään silminnähtävää muutosta jonossa. Suusta taisi purkautua muutama ei-papillinen manauskin.

Yritin rauhoittaa mieleni, mutta tyyntä zen-munkkia minusta ei saa tekemälläkään. Eteenpäin kiiruhtava kello vei ajatukset koko ajan sinne, missä minun olisi pitänyt olla sen paikan sijaan, missä olin. Ja jokainen tuohon yllättävän tukkoiseen kello kahdeksan ruuhkaan eksynyt työmatkalainen oli samassa tilassa, kasvattamassa stressitasoaan ja adrenaliiniryöppyään pisteeseen, joka viimein työpaikalle päästyä purkautuu monivivahteisen ärtymyksen muodossa pitkin päivää. Ärtymyksen, joka vuorostaan tekee toiset ärtyisiksi ja siirtyy kantajasta toiseen pahan influenssan tavoin. Siinä ei käsien peseminen auta.

Päinvastaisesta kerrannaisvaikutuksesta on kyse RAY:n viimeisimmässä tv-mainoksessa. Siinä ihmiset laittavat hyvän kiertämään. Yksi on ystävällinen ja auttaa toista, joka ilahtuu ja ehkä vuorollaan piristää jonkun toisen päivää. Hyvä kasvaa, ja ehkä ystävällinen hymy tai avattu ovi palauttaa sen ruuhkaan ärtyneen ihmisraunionkin takaisin elävien kirjoihin ja auttaa keskittymään arkisen päivän iloihin siihen kuuluvien vastoinkäymisten sijaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?